Uutisarkisto 2003

Uutisarkisto 2002

 

02.01  Cedar valloitti Millenium Cupin!
Varsinaisen ilotulituksen tallillemme järjesti E.V.Cedar Lahden Jokimaalla Uudenvuodenpäivän iltana. Millenium Cupin finaalissa oli odotettavissa Guenoson soolojuoksu, mutta toisin kävi. Lähtökiihdytyksessä Guenoso piti hallitusti keulapaikan ja johtavan rinnalle jäänyt Viking Masa Saito antoi keulan tehdä omaa juoksuaan. Kilometrin väliaika oli 1.16,5 ja takasuoralla alettiin sitten lähteä pitkään kiriin. Parijonosta Hot Looking nousi ensimmäisenä toisesta parista ulkoa hyökkäykseen saaden Jose Kempin selkäänsä, jota taasen seurasi varjona E.V.Cedar. Loppusuoralle tultiin viuhkana ja Cedar jätti suojaisan selän ja kiri tasaisesta joukosta varmaan voittoon. Komeasti porukasta yllätti myös kisan kakkonen, Mr Spender, joka kiri todella hyvin kakkoseksi aivan viimeiseltä sijalta!
Uusi Vuosi 2004 pyörähti komeasti käyntiin, kiitokset Cedarin, Antin, Mikona ja Annen. Unohtaa ei sovi tässä tapauksessa ahkeraa tallin henkilökuntaa, joka viritteli hevosia meidän Ruotsin reissun aikana!

Cedar aloitti kauden yllättäen jopa Annenkin!


23.12  Joulurauhaa !
Joulu saapuu ja kansa hiljenee pyhien viettoon. Tallimme kotisivut pitävät pientä taukoa ja palaavat asiaan ennen uutta vuotta. Käväisemme lähes ammattivalmentaja Lillebergin kanssa Ruotsissa välipyhinä katsomassa Timo Nurmoksella olevien hevostemme vointia. Luvassa Ruotsin reissulla on myös V75-ravit lauantaina Solvallassa, jossa Classico Merett ottaa jälleen kerran mittaa Ruotsin ravien tasosta.
Hyvää Joulua kaikille hevosten ystäville - pidetään rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto!

Joulurauhaa..



23.12  Päistäre petraa!
Mukavan joululahjan tarjosi Päistäre tekemällä hyvän juoksun Turun maanantai-illan totoline raveissa. Ori pääsi hyvin kolmanteen pariin ulos ja näytti rauhoittuvan omalle paikalleen varsin hyvin. Keulassa karkuun menivät lähdön suosikit ja takasuoran tullessa heitti Hannu Kamppuri Päistäreen kiriin varsin kaukaa johtokaksikosta, jota ori ei enää tavoittanut. Hieman Päistäre vielä puutui lopussa, mutta eiköhän viimeinenkin vireys starttien myötä palaa takaisin. Jatko-ohjelmaa oriin valmentaja Markku Pihkala katsoo kaikessa rauhassa.

21.12  Päistäre Turussa!
Joulun alusviikolle löysi Päistäreen valmentaja Markku Pihkala varsin sopivan lähdön Turusta. Päistäre lähtee Turun totoline-ravien seitsemänteen lähtöön peräti 40 m:n takamatkalta. Kovimmat kilpakumppanit ovat Leevi Miller ja Nallekarhu. Tämä startti on vieläkin pitkän tauon johdosta valmistelua talven kovempiin koitoksiin - uskomme oriin olevan parhaimmillaan vasta 4 - 5 startin jälkeen, jos vain terveyttä riittää.

21.12  Joulukiireitä Niemisillä!
Lauantaina oli juhlapäivä tallimme osalta, kun Sheena´s Star oli itsensä Petteri Punakuonon sijaisena meidän naapurissa sijaisevan kyläkoulun joulujuhlassa, jossa Aatu kyyditti kieseillä koululaisia ympäri koulun pihaa. Pyöree-Niemisten ala-aste on yksi Suomen pienimmistä kouluista (15 oppilasta) ja matkaa meidän tallita koulun pihaan tulee vain 400 metriä.
Aatu suoritti roolinsa hienosti ja pienet oppilaat olivat aivan innoissaan - taitaa tulla uusi ajelureissu Laskiaisriehan yhteyteen!

Valjastus kohdilleen ja menoksi!



17.12  Perfect Sund Houtun syynissä!
Tiistaina kävi Jukka Houttu tarkastamassa Timo Nurmoksen ravureiden terveydentiloja. Perfect Sundin hankositeen sisäpuolelle tulleeseen vammaan olemme kuukauden ajan odottaneet jännityksellä diagnoosia, joka saatiin illan mittaan. Oriin hankosidevamma on parantunut todella hyvällä vauhdilla ja sillä päästään ajamaan piakkoin jo hölkkävalmennusta.
Nyt mennään oriin kanssa päivä kerrallaan ja toivotaan oriin terveyden riittävän jatkossa.
E.V.Canessa ei ollut juuri mitään huomautettavaa ja oriin valmennus on mennyt suunnitelmien mukaan. Ranskan matka on edelleenkin suunnitelmissa - uutisia oriin kilpailuoikeuksista odotetaan edelleenkin.
Miellyttävä huomionosoitus Canea kohtaan tuli Solvallan suunnasta, jossa ori valittiin marraskuun Solvallaravuriksi. Cane sai annetuista äänistä 44 %, Prince of North 33% ja Naglo 23%.

17.12  Lillestä ammattivalmentaja!
Suomen Hippoksen hallituksen päätöksistä saimme lukea tänään iloisia uutisia.
Suomen Hippoksen hallitus kokoontui 12. joulukuuta ja päätti mm. seuraavasta asiasta:
Hyväksyttiin lisenssianomus - Mikko Lilleberg (T-lisenssi). Lisenssi astuu voimaan 1.1.2004.

Välittömästi tiedon tultua julkisuuteen alkoi tänne Niemisille tulla vierailulle ehtymätön onnittelijoiden joukko. Sankasti oli Mäkelän tuvassa kylän miestä ja oriyhdistyksen jäsentä onnitelemassa vaan ei näkynyt Liiton miestä? Kaukaisin onnittelija saapui aivan Hämeen rajamailta - Tampereen tuomariston virallinen tarkkailija ja raviurheilun vankkumaton kannattaja Yrjö Nivus oli vaivautunut tuomaan onnitteluja vastavalmistuneelle valmentajalle (tosin nimitys astuu voimaan vasta vuoden vaihteen jälkeen).

Oman ja edustamani yhtiön puolesta...



16.12  Pikku-Tollo kolaroi Kuopiossa!
Amatöörivalmentaja Mikko Lillebergin ohjastama E.V.First Dollar joutui ikävästi kolariin kesken vahvan nousun Kuopion iltaravien alimmassa lämminverisarjassa. "Pikkasen siinä kaveri nostatti kurviin sen verran, että jäätiin kärryn hakauksista kiinni ja se startti oli meidän osalta siinä. Katotaan jatkoa kun kotia päästään", totesi Kuopion moottoritien päästä tavoitettu Mikko kännykkään.

15.12  Niemisten tonttukisa ratkesi!
Joulukuinen kilpailumme on ratkennut. Tonttukisassa arvuuttelimme kolmen tontun henkilöllisyyttä ja oikea kolmikko vasemmalta oikealle oli: Timo Nurmos, Trond Smedshammer ja Mikko Lilleberg.
Vastauksia tuli erittäin hyvin ja kaikkien vastanneiden kesken onnetar arpoi E.V.Cane t-paidan voittajaksi Pekka Ekonojan Luleåsta, onnea Pekalle - paita lähtee huomenna postiin!

15.12  Caloride - varsinainen pakkaus!
Mikko kävi ottamassa harjoitusradalla hieman tuntumaa meidän uuteen ruotsalaisvahvistukseen, E.V.Calorideen. Tämä 3-vuotias tamma tuntee vain aja-komennon, josta sitten aiheutuu ohjastajalle hartioihin ja käsivarsiin varsin mukavaa vastusta. Express Riden ja E.V.Carolinan tytär on saanut kyllä geeneihinsä vauhtivaroja ja jos ne vain saadaan valjastettua raviurheilun käyttöön niin kyllä ottaa tamma "pottumuata alle" jossakin vaiheessa!
Tamman nimeksi piti alkujaan tulla kylläkin E.V.Caroride, mutta velipoika-Jarmon varsin heikko käsiala sai aikaiseksi sen, että tammalle tuli kalori-alkuinen nimi.

kuuma tamma - Caloride!


15.12  Pikku-Tollo Kuopiossa!
Tiistain totoline ravit ajetaan Kuopion Sorsasalossa. Tallimme varsinainen kyky eli E.V.First Dollar starttaa ravien toisessa lähdössä. Ruuna on hyvässä kunnossa, mutta heikkoutena on tuo ravilla meneminen - tällä kertaa rattailla käy ravia anelemassa valmentaja Mikko Lilleberg. Vastus on sopivaa luokkaa ja jos vain ravi maistuu niin First Dollar on kärjen tuntumassa. Pelivihjeenä mukaan myös Silja Laday sekä Arto Komulaisen luotsaama kyvykäs Royal Simba.

12.12  Sheeride - Cane - Kool Man Jet
Sheeride rantautui Timo Nurmoksen tallille Ruotsiin tiistaina. Tamma on kotiutunut hyvin Hutun hoivissa ja pääsi heti hammaslääkärin käsittelyyn.
Canella on palautunut hyvin Jägersron lähdöstä ja sillä on hiitti tänään. Houttu käy vielä ensi tiistaina oriin läpi ja sitten katsotaan jatko-ohjelmaa Canen suhteen.
Kool Man Jet ruunattiin alkuviikosta ja ruuna voi olosuhteisiin nähden hyvin.


12.12  Mikon muistolle

Potkittiin jalkapalloa täällä Niemisillä vanhan Mäkelän talon takana 80-luvun loppupuolella.
Tulit meille kaveriksi peleihin, kolhujahan siinä tuli, mutta sinä nousit nurmen pinnasta peliin mukaan ja jaksoit hymyillä.
Flying Lady lähti teille tuolloin siitostammaksi - näki heti, että nuorella pojalla oli verissä valtava innostus hevosiin. Tiedettiin, että hyvään kotiin tamma laitettiin.
Tavattiin raveissa ja metsäkonemessuilla vuosien aikana ja sinä olit,tapasi mukaan - hymyssä suin.
Iloittiin sinun voitoista ja eläytymisestä ravien saralla - kasvatit komeita varsoja ja ohjastajana vakuutit.
Kauniit muistot on jäljellä tänään, kiitos niistä sinulle...

Mikko Silventoisen muistoa kunnioittaen, Einari ja pojat



12.12  Cedar kolmas Lahdessa
Lahden Jokimaalla oli kilpailuvuorossa E.V.Cedar ohjaksissaan sairaslomalta palaillut Antti Teivainen. Ori lähti vaikealta kasiradalta liikkeelle, ajautui kuolemanpaikalle, mutta sai vetoapua, josta punnersi kolmanneksi Guenoson sekä Jose Kempin jälkeen. Ori ei ole aivan parhaassa terässään, joten saattaa olla, että Cedar pitää seuraavaksi hieman taukoa.

07.12  Sheeride Nurmoksen valmennukseen!
Tänään vaihtoivat valmennustallia täältä Vieremältä Timo Nurmokselle Ruotsiin 2-vuotias tamma E.V.Sheeride (Express Ride - E.V.Sheena Cedar - World Record)sekä 3-vuotias tamma E.V.Caloride (Express Ride - E.V.Carolina - Tibur), joka tuli Timon valmennuksesta tänne Vieremälle.
Sheeride edustaa ansiokasta sisarussarjaa, sillä isoveljet (Sheena´s Star, Cedar ja Armand) ovat tehneet komeaa jälkeä kaviourilla. Toisin on sitten Caloriden suhteen, sillä E.V.Carolinan varsat eivät ole vielä ehtineet vakuuttaa omilla näytöillään. Kovasti uskotaan silti Carolinan periyttämiskykyyn, koska sen 2-vuotiaan orivarsan E.V.Starcaron (i.Starchip Enterprise)otteet lupaavat jo parempaa tulevaa kautta silmälläpitäen.

ja tyttö lähti Ruotsiin!


07.12  On elomme arkea tää..!
Viikonlopun ravirintamalta ei ollut kotiin voittoja tuomisina - enemmänkin saatiin kokemusta ja varsinkin Kuopion raveissa raitista ilmaa, joka oli tarpeeseen Ylä-Savon Hippoksen pikkujoulujen jälkeisenä aamuna.
Forssassa Päistäre aloitti kautensa ja sijoitus oli 8. ajalla 31,5/2140 m. Markku Pihkala kertoi oriin saaneen hyvän lähdön ja keulat saatuaan ori rauhoittui, mutta Toniorin tullessa rinnalle ja Tapio Kataisen sitä hieman käskiessä oli Päistäre siitä intoutunut ja ollut kovin vahvasti ohjilla,
jolloin voimat hyytyivät loppusuoralla. Kautta jatketaan näillä näkymin Vermossa aivan joulun aikoihin.
Kuopiossa teki E.V.Cedar hyvän juoksun kultadivisioonassa, jota ori hallitsi keulassa aivan loppusuoralle saakka, kunnes kaikki yllättänyt Barba´s Star ja voittajaksi lipunut Rocky Kim jyräsivät ohitse. Blue Suede Victory ei hyvästä juoksupaikastaan huolimatta saanut vaihdetta silmään ja oriin sijoitus oli 7.
E.V.First Dollar starttasi Pohjois-Savon kasvattaja-ajossa, mutta ensimmäisen kaarteen laukka johti hylkäykseen, joten kisa oli sen osalta pian ajettu. Flower´s Emile otti voiton ikäluokan valtiaalle kuuluvalla tavalla kevyesti rullaten voittoon.
E.V.Cane kisaili Ruotsin kultadivisioonassa ja sen osaksi jäi kuolemanpaikalla ravaaminen, kuten alunperin oltiin jo osattu odottaakin. Ori kiersi ensimmäisen kurvin kolmatta rataa pitkin kuolemalle ensimmäisen 500 m:n ollessa 11,8-vauhteja. Kilometrin väliaika oli 14,2 ja kun viimeisessä kurvissa olisi pitänyt lyödä vielä vauhtia pesään, oli Canen eväät tällä kertaa jo syöty. Kärkikolmikko kisassa tuli takajoukoista - neljännessä parissa ulkona ravannut Dream Shogun otti kirivoiton ennen Human Behauvioria. Voittajan km-aika on uusi täyden matkan rataennätys Jägersrossa 1.13,4, joten kylmää oli kyyti tähän vuodenaikaan!

05.12  Perttunen Cedarin rattaille!
Armottoman flunssaviruksen kourissa olevat Antti Teivainen ja Ari Moilanen jäävät pois Kuopion hienotasoisista V75- raveista. E.V.Cedaria tulee ajamaan Kultadivisioonassa Tapio Perttunen .
Keulapaikkaa lähdetään hakemaan ja sitä pitämään mahdollisimman pitkään. Kuski päättää sitten kuinka kovaa tarvitsee lähteä keulapaikkaa väkisin pitämään. Etukäteen herkullinen lähtö sillä Etain Royal starttaa sisäradalta ja taktikoinnin suhteen moni lähdön kuskeista haluaisi sen sinne myös alkumatkasta jäävän. Cedar palaa tauolta ja sen vire ei ole aivan kesän parhaiden lähtöjen veroinen - paljon tulee ratkaisemaan se,kuinka kova alkukiihdytys tulee olemaan.
Blue Suede Victory on tuossa seurassa meillekin kysymysmerkki - sen viimeiseen starttiin Oulussa ei kannata liiaksi tuijottaa, sille annettiin tarkoituksella juoksu parijonossa, josta se ei vain ehtinyt kisaan mukaan. Nyt on hyvä lähtöpaikka hakea juoksupaikka kärjen takaa, josta toivotaan oriin venyvän kärki nelikköön.
E.V.First Dollar juoksee uransa suurimmassa kisassa, jossa se kohtaa ikäluokan valtiaan Flower´s Emilen sekä Waltter Conductorin. "Pikku-Tollon" osalta toivotaan vain, että se menisi ravia koko matkan - siinä on meille tavoitetta kerrakseen! Ruuna teki hyvän juoksun karsinnassa ja vastaavalla juoksulla pystyy olemaan sijoilla 3 - 5.


04.12  Päistäre Forssassa!
Päistäre karauttaa vauhdilla liikkeelle perjantai-illan raveissa Forssassa. Valmentaja Markku Pihkala on luottavaisin mielin:
- Kaikki muuten on ok, mutta täällä kotitallilla kuumetta mitataan joka aamu. Tallin varsoissa on ollut kuumetta, mutta vanhemmissa hevosissa ei vielä lämpö ole noussut. Toivotaan vain, ettei tarvitse oriilla kipeänä kilpailla. Vastus on heti todella kova, joten hyvin saa ori heti mennä, jos aikoo kärkikamppailussa olla mukana. Viimeistelyt ajettiin Hannu Kamppurin toimesta maanantaina Teivossa ja kaikki on sen suhteen kunnossa, vaikkei kovaa ajettukaan.
Toivotaan tuureja matkaan Päistäreelle ja Hannulle - edellisen kerran kun parivaljakko tuli tauolta oli Päistäreen sijoitus neljäs - tuolloin se hieman kangistui lopussa, saa nähdä kuinka äijien nyt käy!

04.12  Pikkujoulut Ylä-Savon Hippoksella!
Perjantaina vietämme oman alueemme hevosmiesten pikkujouluja Vieremällä klo.19.00 alkaen. Tanssit pidetään vanhalla suojeluskunnan talolla, nykyisellä Vieremän Koiton seurantalolla Rientolassa, jossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita on aina riittänyt! Paikalle kokoontuu paikallisten ravi-ihmisten lisäksi myös kutsuvieraina "Liitonmies" Hannu Ala-Korpi Kuopiosta sekä Tampereen armoitettu ravimies Hannu Korpi!
Illan ohjelmanumerossa on luvassa Kiuruvedeltä ravivalmentajatutkinnon tänä vuonna suorittaneiden Tuomas Pakkasen ja Mikko Lillebergin vauhdikas "Valmentajasottiisi". Ohessa kuva tämän päivän harjoituksista - huomenna perjantaina on sitten varsinainen ensi-ilta!

Hilipati tittan, hilipati tittan!!


02.12  Sir Cane matkaa Ranskaan?
Tällä viikolla olemme selvitelleet E.V.Canen mahdollisuuksia kilpailla Ranskassa - tähtäimenään itse Prix D´Amerique. Einari innostui asiasta siinä määrin, että pyysi Hippoksesta ottamaan yhteyttä Ranskan keskusjärjestöön, josta saataisiin vahvistus Canen kilpailuoikeudelle.
Ilmeisesti ongelmia ei pitäisi olla näissä suurkilpailuissa , sillä ne ovat tietääksemme avoinna kaikille. Cane on rekisteröity U.K.:hon, joka voi aiheuttaa ongelmia - meitä kiinostaisi myös tietää, voiko ori osallistua Suomen edustajana kilpailuun mukaan, jolloin se voisi helpottaa kisaan pääsemisessä. Yksi merkittävä asia on tietysti sitten se, että riittääkö orilla voitettu rahasumma näihin kilpailuihin? Niin tai näin - mielenkiintoista olisi joka tapauksessa nähdä Cane kilpailemassa Vincennesin murtomaaradalla!

01.12  Cane t-paita tonttukisan voittajalle!
Aivan hiljattain saatiin tallimme uusi t-paitamallisto tulevaa kesää 2004 varten. Paitaan on päässyt itseoikeutetusti E.V.Cane ja Jorma Kontio. Tonttukisan kunniaksi arvomme kaikkien vastanneiden kesken 2 kpl:tta t-paitoja, joten ei muuta kuin arvauksia tulemaan osoitteeseen:
palaute@einarividgrenoy.fi

Tee kuten hän - hommaa itsellesi "Sir Cane" t-paita ja johan alkaa askel luistamaan!

Ja taas mentiin!



01.12  Tonttukilpailu kuukausikisana!
Pikkujoulukauden käynnistyttyä olemme lyöneet Niemisten tonttukisan käyntiin. Ohessa näette kolmen varsin väkevän ravitaustan omaavan joulutontun kuvat. Arvaa keitä kuvissa on ja osallistu samalla tallipaidan arvontaan.

Vihjeitä arvailuja varten tulee seuraavanlaisesti kuvan tontuista:
no:1 Lähtöisin poronhoitoalueelta, mutta vaikuttaa nykyään etelässä rakkaiden naapuriemme joukossa..
no:2 Varsin pohjoisten seutujen miehiä hänkin, tosin vuonojen kupeelta, mutta vaikuttaa
nykyään "Valkoisten koivujen tilalla" uudella mantereella
no:3 Todellinen Lapin mies, joka jo nuorena miehenä lähti reissuun, joka on vienyt Euroopan
metropolien kautta todella korpeen ja takametsiin

Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki...



30.11  Cane - Jägersro Kultadivisioona
E.V.Cane ja Jorma Kontio ottavat yhteen Ruotsin ravieliitin kanssa ensilauantaina Jägersron raviradalla. Vastus on jälleen kovaa luokkaa kun samalle viivalle asettuvat Hugo Åbergs Memorialin voittaja tältä vuodelta Revenue, sekä Elitloppet viikonvaihteen Sweden Cupin voittaja Tag The Devil ja Åke Svanstedt. Etukäteen katsottuna näyttäisi siltä, että varsinainen lähtökiihdytys on luvassa, sillä Revenue on tehnyt parhaat juoksunsa keulasta, kuten Canekin, ja Lufti Kolgjinilla on sisempi lähtörata Canea vastaan - mielenkiintoa riittää siis lauantaille!

Gulddivisionen 2140:
1 Sugarvision* Jansson T
2 Hot Shot Knick Sjunnesson J
3 Revenue Kolgjini L
4 E.V.Cane* Kontio J
5 Mr Sander Forsgren L
6 On Air Goop B
7 Blues Office Uhrberg T
8 Human Behaviour Adielsson E
9 Tag The Devil* Svanstedt Å
10 Dream Shogun Kihlström Ö

29.11  Rospuutto...
Varsin lauhaa keliä pitelee näin marraskuun lopulla. Ei hirveästi naurata katsella harjoitusmaastoja tällä hetkellä. Kuopioon meillä oli kaksi varsaa (E.V.Eightque ja E.V.Quiblue) ilmoitettu opetuslähtöön, mutta ne jätetään pois ja odotellaan hieman parempia kelejä uran avaukseen. Molemmilla varsoilla on ajettu elokuusta lähtien hiittiä vauhtien ollessa kovemmillaan 1.35-luokkaa. Lempinimet molemmilla tammavarsoilla ovat varsin persoonalliset - Eightque tunnetaan paremmin "Suttura"-nimellä ja Quibluen lempinimi on "Lutukka". Annen mielestä ne kertovat tammoista kaiken olennaisen. Odotellaan talventuloa ja lyödään sitten naisenergiaa radalle kunhan harjoituskelit tästä paranevat!
Lähtölistoja Forssan tulevalle perjantaille seurattiin mielenkiinnolla ja kyllä vain, Päistäre on ilmoitettu 05.12 starttiin. Lisäksi Kuopion V75-kierroksella mittauttavat päivän kuntonsa E.V.Cedar, Blue Suede Victory sekä E.V.First Dollar.

Litisee, lotisee kulkunen...



27.11  Här kommer E.V.Cane!
Solvallassa ravattiin keskiviikkoiltana V65:n päälähtönä C.Th.Ericssons Memorial, jonka voittoon lipui komealla tavalla E.V.Cane. Keulasta koko matkan hallinnut ori sai voittoajaksi hieman raskaalla radalla mainion 1.14,5a/2640 m.
Timo Nurmos oli lähdön jälkeisissä kommenteissaan tyytyväinen: " Canella oli jo ensimmäiseen lämmittelyyn tullessa todella virtaa kintaissa. Itse lähdössä se teki jälleen tarvittavan - ei mitään ylimääräistä. Seuraavaksi Canelle katsotaan starttia terveyden salliessa puolentoistaviikon päästä ravattava Jägersron kultadivisioona lähtö."
Oheisessa kuvassa Cane lähdössä treenilenkille yhdessä hoitajansa Hutun kanssa Sandemarin komeassa syyspäivässä. Kuvasta kiitos Kari Kumpulaiselle!

Huttu ja Cane lenkillä!


23.11  Marraskuista meininkiä!
Aamutuimaan lähti Mikko viillettämään yhdessä Blue Suede Victoryn kanssa kohti Äimärautiota. Katsotaan iltapäivän mittaan miten äijien käy! Netissä oli taasen todella hauskaa käydä katsomassa Veikkauksen kotisivuilta ilmakitaran railakasta soitantaa, josta pitävät huolta eri urheilulajien starat! Raviurheilua parhaimmillaan edustaa Aki Antti-Roiko - kannattaa käydä katsomassa kuinka lennokasta on Akin poljenta!
Vihdoinkin sain lisättyä Valmentajat - sivuille tarinaa ja kuvat meidän tunnollisista tallinhengettäristämme Maaritista ja Jennistä - käykäähän vilkaisemassa!

Tammat laitumella 23.11.2003


Vieremän kirkolta ajelin aamulla kotia päin ja tallia edeltävässä Poikainmäen risteyksessä oli juhlava vastaanotto, kun ukkofasaani pällisteli keskellä tietä mukanaan kaksi tyttöfasaania, lie lähteneet sunnuntaikävelylle kirkonmenojen ajaksi...

Katotaan sälli, kuka väistää!!



22.11  First Dollar yllätti Kuopiossa!
Perjantai-iltaiset CityMarket-kasvattaja-ajot olivat First Dollarin läpimurto savolaiseen 3-vuotiseliittiin. Ruuna teki Kari Viisterän ohjastamana hienon juoksun häviten ainoastaan Waltter Conductorille. Loppuaika syksyisellä Sorsasalon radalla oli mainioa 1.18,2/2100 m.
- Mitään muutoksia ei tehty starttia varten, Tollo vain meni ravia koko matkan tällä kertaa ja pääsi näyttämään hieman piilossa olleita kykyjään nyt kuopiolaiselle raviyleisölle, tuumaili loppuillasta Ponssen pikkujouluista tavoitettu Mikko Lilleberg.

Mä kävelen tähtiin päin...!


20.11  Cane Solvallassa
E.V.Cane osallistuu ensiviikon keskiviikkona Solvallassa ravattavaan C.Th.Ericssons Memoriaaliin, jossa ykköspalkinto 2640 m:n matkalla on 150 000 kruunua. Ohessa lähtölista, josta erottuvat Stig H:n Digger Crown, Hultmanin Eller ja Björkrothin Stefano Pueblo.

1 FAON DE COURONNE* (FR) v 10 Adielsson Erik
2 IDEAL GUY v 7 Sjunnesson Jörgen
3 STEFANO PUEBLO* (FI) h 8 Olsson Daniel
4 DETHRONE STAR v 8 Johansson Hans-Åke
5 ELLER h 6 Kihlström Örjan
6 E.V.CANE* (GB) h 6 Kontio Jorma
7 EXPRESS LAVEC h 7 Jansson Torbjörn
8 SCHUMACHER h 8 Lennartsson Per
9 MR OUTSTANDING h 5 Goop Olle
10 DIGGER CROWN h 6 Johansson Stig H
11 EAGLE MILLPOND v 12 Svensson Claes
12 VIKTIG h 6 Hansson Ola


18.11  Tollo Kuopiossa - BSV Oulussa
E.V.First Dollar alias "Pikku-Tollo" lähtee perjantai-iltana haastamaan ikäluokan kirkkaimpia tähtiä Kuopion CityMarket kasvattaja-ajon karsintoihin. Ruunan ohjaksissa on Kari Viisterä, jolla on haastava työ saada ruuna kuuden sakkiin ja tätä myöten finaaliin. Helppoa ei tule olemaan, sillä vastassa on yksi ikäluokan parhaista ja samalla myös epäonnisimmista lahjakkuuksista - Waltter Conductor, joka on meille tuttu hevonen, sillä se oli täällä varsavuosinaan Pirjo Hakkaraisen valmentaessa tallimme hevosia!
Blue Suede Victory suunnistaa sunnuntaina kohti Oulua. Vastassa ovat 2100 m:n ryhmässä mm. Only Magic Kid, Red Chief sekä tuttu kasvattimme E.V.Eightie, jolla näyttää olevan varsin huonoa onnea lähtöarvontojen suhteen - tällä kertaa rata 12. Mikko Lilleberg on BSV:n ohjaksissa ja mielenkiinnolla odotetaan valjakon edesottamuksia!
Pientä miettimistä Niemisten kylällä aiheutti tänään se, kun Suomen Hippos ei myöntänyt Mikolle ammattivalmentajalisenssiä. Siitä ei sitten sen enempää - on vähän liian tunteet pinnassa kommentteja varten.

18.11  Päistäre koelähdössä!
Pitkän tauon jälkeen ravasi Päistäre koelähdön tänään Teivossa. Ori vetäisi aloituksekseen 2180 metriä voltista aikaan 1.31,6 - ohjaksissa vauhtia sääteli tuttuun tapaan Hannu Kamppuri.

Valmentaja Markku Pihkala tuumaili koelähdön jälkeen seuraavasti:
"Ori meni ensimmäisen puolikkaan 33,5-vauhteja ja seuraava puolikas vielä 29,0 -vauhteja. Niemisen Markulla oli koelähdössä lämminverinen, joka oli laukannut ja kun se spurttasi Päistäreen ohi takasuoralla meinasi oriin huumori vähän kärsiä, mutta äkkiä poika petrasi ja tuli viimeisen puolikkaan 1.30,0-vauhteja. Kurakelillä oli vain tarkoitus Hannun kanssa ajaa maltilla läpi. Aamulla katsotaan sitten miten jalka reagoi - sillä ei ole ajettu näin kovaa sitten viimeisen startin, joka ajettiin tammikuun 21.päivä. Jalan ollessa kunnossa ajetaan seuraavaksi 05.12. Forssassa ryhmä, muuten ovat sarjat varsin vähissä. Pääosin olen vain kynnöspellolla ajellu - muutama kevyt hiitti on Teivossa ajettu."
Nyt vain edetään sitten päivä kerrallaan Päistäreen kanssa ja toivotaan tälle vauhtiveikolle terveyttä, jotta se pääsisi esittämään todellisen luokkansa!


Ja taas tullaan!


14.11  Lyhyt on valoisa aika...
Ei vaan millään tahdo tulla lumi maahan tänne takametsiin, eikä muuhunkaan Suomeen. Täällä on hevosia laiteltu huolella kuntoon ja lanattu hiki päässä hiittirataa ravattavaksi - keli on vaihdellut kiitettävästi yön muutamasta pakkasasteesta päivän lämpöasteisiin. Inhottavinta on nyt tämä usvainen tihkusade, joka saa kaiken näyttämään niin tasaisen harmaalta. Tässä on alettu miehissä taas kuntoilemaan, ettei vaan väsymys iskisi. Tänään käytiin sitten oikein porukalla lentopallon peluussa Vieremän kirkonkylällä. Lillebergin otteista näki heti, että on mies käynyt nuoruudessaan palloa lyömässä Tervolan työväensalilla. Pienellä hiomisella saadaan Lillestä ykköshakkuri! Kyllä se tuo liikunta vain antaa energiaa - kummasti jaksoi syödä metripizzaa ja ottaa pari olutta heti treenien jälkeen, eikä väsyttänyt yhtään!!
Ravirintamalla on todella hiljaista, kotitallin hevosilla tähdätään lähinnä Kuopion V75-raveihin - Cedar ja Sheena´s Star kilpailevat näillä näkymin vielä muutaman kisan ennen pientä taukoa. Blue Suede Victoryn kanssa onkin sitten tarkoitus kilpailla koko talvikausi. Ruotsissa tulee E.V.Cane starttiin parin viikon päästä, Perfect Sundin tilanne näyttää varsin hyvältä, eikä jalassa pitäisi olla mitään vakavampaa viime viikon jäljiltä. E.V.Armand tulee myös piakkoin starttiin, sen sijaan Nurmoksella oleva E.V.Caloride tulee lähiviikkoina tänne Vieremälle.
Muutama utelias on kysellyt Röpö-troikan (E.V.Arnaq, Kool Man Jet ja E.V.First Dollar) päivän kuntoa ja arvon herroista voitaneen kertoa sen verran, että hieman laittoa vailla pojat vielä ovat. "Pikku-Tollo" tullee kolmikosta seuraavaksi startiin, kunhan kelit paranevat ja Tuomisen Harri on Kuopiossa päin ajelemassa - Teivainen on kuulema heidän osaltaan boikotissa...että tällästä se on tämä syksyn pimeä arki täällä Niemisillä, miten teillä muilla hoituu nämä vuoden pimeimmät päivät? Kirjoitelkaa vinkkejä kaamoksen kaatamiseksi!

11.11  Varsat Haaparannan reissulla!
Lillebergin Mikko pyörähti liikkeelle klo.05.00 aikoihin kahden varsan kanssa tunnistus-ja rekisteröintireissulle Haaparannalle maanantaina. Rekisteriin merkittiin ori E.V.Paolo(Houston Laukko-E.V.Carolina-Tibur) sekä tamma E.V.Caia (SJ´s Photo-Quiet Elegance-Speedy Crown), jotka molemmat olivat elämänsä ensimmäisessä koppikyydissä käyttäytyneet kiitettävästi ilman mitään häiriötä. Ainut negatiivinen asia koko reissussa oli ettei Mikko ollut pysähtynyt Haaparannan puolella kaupoissa tuliaisiksi... voita ostamaan...

08.11  Cane murskaava Kultadivisioonan finaalissa!
Jorma Kontio hallitsi kolmella voitolla tämän päivän kilpailuja Solvallan V75-finaalikierroksella. Päivän päälähdössä Jomppe lähti kovaa liikkelle E.V.Canella, mutta ei voinut mitään Erik Adielssonin Human Behaviorille. Apua Canelle tuli nopeasti ulkoradalta, sillä Lufti Kolgjini suunnisti Tout Ou Rienillä kuolemanpaikalle tarjoamaan Canelle hyvää selkää. Vauhti oli tasaisen kovaa Ludden ansiosta koko matkan ja takasuoralla Kontio teki sitten päätöksen ja heitti Canen hyökkäykseen - ensin ohi Tout Ou Rienin ja sitten Human Behaviourin kimppuun, jonka vastarinnan Cane voitti loppusuoran auetessa. Viimeiset sata metriä Cane rullasi tuttuun, laiskaan tyyliinsä. Voittonsa johdosta Cane otti askeleen kohti Ruotsin ravieliittiä. Voittoa oli seuraamassa runsasääninen 30-henkinen (hengen läsnäolon on varmaan muutkin aistineet...) kannattajajoukko Iisalmen hevosystävienseurasta, jotka suunnistivat lähdön jälkeen vauhdilla satamaan.
"Kyllä sai ori lisäpotkua, kun oli kylänmiehiä kannustamassa radan varressa. Teidän pitää lyödä Canen lähtöihin aina kylältä ukkoja laivalle reissuun, kun Cane starttaa..", myhäili tyylilleen uskollinen Jomppe lähdön jälkeen puhelimitse.
"Tämä oli parasta Canea milloinkaan - ori teki hienon juoksun, eikä vaikeuksia ollut missään vaiheessa", lisäsi Jomppe. Canen kohdalla seuraava tavoite on vuoden lopussa ravattava seuraava kultadivisioonan finaalikierros Solvallassa.

Tavoitin Einarin Helsinki-Vantaan lentokentältä, jonne hän saapui myöhään lauantai-iltana Etelä-Amerikasta tasavallan presidentin mukana olleen liikemiesryhmän mukana. Ajattelin, että pääsen kertomaan tulokset Einarille tuoreeltaan, mutta tämä supliikkisavolainen oli jo ratkaissut polttavan ongelmansa Solvallan tulosten suhteen lentokoneessa - oli mennyt kapteenin ohjaamoon ja pyytänyt selvittämään Ruotsin kultadivisioonan tulokset - Canen voiton varmistuttua oli Einari "tarjonnut" kierroksen lentokoneessa Halosen Tarjalle ja koko matkaseurueelle. "Niin se aikoi Tarja tulla Vieremän Ponsse-raveihin heinäkuun lopulla", tuumasi Einari puhelun lopuksi.

Ho,Hoi-hyvin mänöö!


Voittajaesittelyssä Cane rattaillaan Jomppe ja Timo Nurmos, joka palasi Amerikan huutokaupasta suoraan raveihin. Kiitokset kuvan myötä vielä Canen mahtavalle hoitajalle Huttu Hämäläiselle, joka tekee pyyteetöntä työtä suojakkinsa eteen suurella sydämellä! Kiitokset myös valokuvasta Virve ja Kari Kumpulaiselle Uppsalaan!

08.11  Lämmintä marraskuuta!
Komea oli marraskuinen lauantaipäivä Vieremän Niemisillä. Lämpötila kohosi +10 C asteeseen ja hevoset silminnähden nauttivat tälläisestä ilmasta.

Siitostammat laitumella!


Eilisessä startissa E.V.First Dollarille tuli jälleen kerran harmittava laukka. Viisterän Kari oli sanonut ruunaa vielä varsamaiseksi ja ehdotti hieman kevyempää etupään kengitystä - hyvä vinkki, jota kannattaa kokeilla, jotta saataisiin "Pikku-Tollo" ravaamaan koko kisa. Oheisessa kuvassa on tarhassa Ruotsin rekisterissä oleva 2-vuotias ori E.V.Ridequi (Express Ride - Quiet Elegance - Speedy Crown), joka lähtee näillä näkymin vielä Timo Nurmoksen treeniin tämän syksyn aikana.


Canen puoliveli Ridequi kotioloissaan!



07.11  Pikku - Tollo Kuopion iltaraveissa!
Hyvään vireeseen nouseva E.V.First Dollar starttaa tänään Kuopion Sorsasalossa. Rattaille istuu Kari Viisterä ja odotukset ovat korkealla tällä kertaa. Viime kerralla 3-vuotias ruuna ajautui takasuoran alussa ahdistettuna neljännelle radalle, jossa vauhdin kiihtyessä ravi muuttui peitsin kautta laukaksi. Uskotaan tänään Pikku-Tollon pysyvän ravilla ja jos juoksunkulku onnistuu niin kärjen tuntumassa pitäisi sijoituksen olla!

07.11  Cedar jää pois Mikkelin V75-kierrokselta
Heikot tuurit hevosten kanssa sen kuin jatkuvat. E.V.Cedarilta huomattiin vasemmasta takajalasta mätäpurkauma, jota ori alkoi aristamaan. Ilmeisesti se on pirteänä poikana jossakin vaiheessa könynyt liian lähellä aitaa ja saanut jalkaansa tikun, joka nyt pyrkii tulemaan pois. Hoito aloitettiin välittömästi ja toivotaan, että Cedar starttaa vielä loppukuusta.

06.11  Vastoinkäymisten päivä...
Keskiviikkona tuuli hieman vastaisesti hevosrintamalla. Aamupäivästä Suomessa lomaileva Timo Yli-Panula soitti ja kertoi Trondille tulleen hieman ongelmia Solomonin ilmoittamisesta viikonlopun suurkilpailuun Dover Downsiin. Trondilla oli ollut se yleinen käsitys, että karsinnoista finaaliin päässeiden hevosten ei tarvitse enää erikseen ilmoittautua finaaliin - yleinen käytäntö suurkilpailuissa, mutta ei Dover Downsissa, joten Trondilta jäi Solomonin lisäksi kaksi muuta varsaa pois isorahaisesta finaalista. Varahevosia oli lähtöön varalla kaksi kappaletta, mutta niidenkään valmentajat eivät tieneet ilmoittautumisesta, joten finaalissa on vain viisi hevosta mukana. Harmin paikka, mutta Solomon pääsee nyt kuitenkin talvitauolle, tämä kausi on sen osalta suoritettu kunnialla loppuun!

Perfect Sund meni Solvallaan hiitille keskiviikko iltapäivästä - hevosen hoitaja Minna Kangas ajoi ensimmäistä lämmittelyä ja huomasi, ettei kaikki ole aivan kohdallaan. Jorma Kontio lähti ajamaan hiittiä, mutta tuli radalta pois verryttelykiekan jälkeen.
- Perfectin jalassa oli ilmeisesti tarhassa tulleesta lyönnistä syntynyt verenpurkauma. Jänteessä ei näyttänyt olevan vikaa ainakaan tämänhetkisen tilanteen mukaan. Eläinlääkäri määräsi 2 viikkoa kävelyä ja sitten ultra, jos kaikki sen jälkeen ok, niin jatketaan hiittausta, kommentoi Minna Kangas Solvallan eläinklinikan kupeelta myöhään keskiviikkoiltana.


Perfect Sund hiitillä Solvallassa



04.11  Perfect testaa päivän vauhtivarojaan!
Timo Nurmos on huutokauppamatkalla Yhdysvalloissa, joten Nurmoksen tallin kommentteja antoi armoitettu hevostenhoitaja Huttu, joka kertoi Perfect Sundilla olevan huomenna keskiviikkona hiitti, jossa sillä on tarkoitus ajaa hieman kovempaa. Rattaille istuu Jorma Kontio ja hiitti ajetaan Solvallan raviradalla iltapäivällä.
Jos jollakulla Ruotsin tuttavalla olisi kamera mukana ja suuntana Solvalla, niin olisi kiva saada Perfectistä muutamia tuoreita kuvia!?

03.11  Cane Kultadivisioonan finaalissa!
Ensilauantaina ravataan Solvallassa finaalikierrokset. E.V.Cane osallistuu Kultadivisioonan finaaliin, Konung Carl XVI Gustafs Silverhäst-lähtöön. Vastus on todella kova, sillä Ruotsin absoluuttiselta huipulta vastaan asettuvat Hilda Zonett, Tout Ou Rien, Digger Crown ja Self Timer.
Canen kuulumisia enemmän loppuviikosta.
Ylä-Savon hevosystäväinseura lähtee perinteiselle syysmatkalleen Solvallaan, joten Canen valmentajan Timo Nurmoksen, eikä ohjastajan Jorma Kontion tarvitse olla huolissaan ainakaan hyvien vihjeiden puutteesta.

1 FACTS OF LIFE Eklöf Bo
2 HUMAN BEHAVIOUR Adielsson Erik
3 ETONNE MOI* (FR) Dyhrberg Svend
4 COM HECTOR Kihlström Örjan
5 E.V.CANE* (GB) Kontio Jorma
6 TOUT OU RIEN Kolgjini Lutfi
7 HILDA ZONETT Bergh Robert
8 DIGGER CROWN Johansson Stig H
9 SELF TIMER (US) Jansson Torbjörn
10 SIMB ZIPPER Frick Jim


03.11  Solomon hyvä nelonen Doverissa!
Sunnuntaina ravattiin Dover Downsissa Matron Stakes karsinnat. Solomonin karsintaa hallitsi suvereenisti Great Challanger, joka teki uuden rataennätyksen 2-vuotiaiden osalta. Solomon starttasi matkaan radalta 8, ja teki hyvän juoksun ollen kovassa porukassa neljäs. Trond Smedshammerin vahva vire jatkui, sillä hänen valmennettavansa olivat sijoilla 2-4. Ohessa tulokset, jotka kertovat voittajan ylivoimaisuudesta.

GREAT CHALLENGER 1:56.4 David Miller
TENNIS CHAMP 1:57.1 Trond Smedshammer
AMERICAN MIKE 1:57.1 John Campbell
SOLOMON BLUE CHIP 1:57.4 Brian Sears

01.11  Että tämmöstä....
Kuopion iltaravien sateisen tihkuva ilma oli omiaan kertomaan siitä tunnelmasta, mikä jengillä oli raveista lähdettäessä - ei mennyt ihan putkeen.
Tässä tallin tulokset:
Lähtö 2. E.V. First Dollar / Antti Teivainen, 11, 24,4ax
Lähtö 3. E.V. Arnaq / Antti Teivainen, hlo
Lähtö 9. Kool Man Jet* / Antti Teivainen, hpl

Ravien jälkeisessä tallin yhteisessä palaverissa päätimme yhteistuumin, että nyt lopetetaan turha valittaminen ja puhalletaan yhteen hiileen, jotta saadaan kurssi käännettyä. Arnaq, First Dollar ja Kool Man Jet olivat samaa mieltä ja totesivat, että heille on tullut lukuisia yhteydenottoja ravien aikana tallialueelta, joka on kannustanut heitä nyt jatkamaan reilusti paremmalla mielellä huippu-urheilun saralla.
Ohessa käydään neuvotteluja tallin edustajan ja Kool Man Jetin kanssa, joka edustaa vanhimpana tallimme rautaista kolmikkoa, joka tulee piakkoin aivan uudella ilmeellä radoille!

Yhteistuumin eteenpäin kohti parempaa tulevaisuutta!



31.10  Vastine kirjoitukseen Röpö-troikka
Haluaisimme tuoda oman vastineemme tämän ajankohtaistapalstan kirjoitukseen 30.10.2003.

Mielestämme on varsin kohtuutonta, että meidät; Kool Man Jet, E.V.Arnaq ja E.V.First Dollar nimitetään julkisesti Röpö-troikaksi. Lisäksi kirjoituksessa meihin on kohdistettu varsin osoittavia kommentteja, jotka eivät nosta ollenkaan motivaatiota urheilla kyseisestä tallista käsin.

Mielestämme me olemme tehneet parhaamme niin hiiteissä kuin kotioloissakin (kaurat ja heinät on aina syöty, tähteitä ei olla jätetty) - tosi asia on tietysti se, että kilparadoilla meillä on vielä hieman tökkinyt, mutta syitä on ollut milloin kuskissa tai olosuhteissakin - meitä ihmetyttää varsinkin se, että pitää kurakelillä juosta kilpaa..lisäksi kuljettajan ajoradat ovat herättäneet meissä paheksuntaa, olemme aina joutuneet kilvoittelemaan voitosta! Suojaisia juoksuja neljännessä sisällä on ollut turha odottaa - toivoisimmekin joskus Harri Koivusen ohjastusta kilpailuissa.

Lisäksi meihin asennoituminen on ollut varsin ihmeteltävää - vierailijoiden käydessä tallilla meidät sivuutetaan välittömästi ja vieraille esitellään ainoastaan Noblesse Kemppiä, E.V.Cedaria ja E.V.Sheena´s Staria. Tuollainen välinpitämättömyys ei ole omiaan nostamaan motiivia harjoitteluun tai sitten kilpailuihin.

Lähdemme tänään koettamaan parastamme Kuopion iltaraveihin, mutta helppoa se ei ole tälläisen kirjoittelun ja kohtelun jälkeen. Toivomme pelaajien ymmärtävän asemamme. Lisäksi Teivaisen Antti tulee antamaan meille kyytiä jo lähdösä käsin, joka jo asettaa omat paineensa iltaa kohti...

Vieremällä 31.10.2003
Kool Man Jet
E.V.Arnaq
E.V.First Dollar


30.10  Solomon starttiin sunnuntaina!
Niin vain Trondi yllätti ja ilmoitti Solomon Blue Chipin starttiin Dover Downsiin. Vastassa on todella kovia hevosia mm. Solomonin viime starteissa kepittänyt Uncle Vernon sekä American Mike.
Trondin mukaan ori oli viime startissaan kakkossijasta huolimatta todella hyvässä kunnossa, joten hän ajatteli ajaa vielä kilpaa.
Trondin mielenkiinto on tulevana viikonloppuna varmasti myös täällä Euroopan puolella, sillä HP Paque starttaa ykkössuosikkina liikkeelle lauantaina Milanossa, jossa rattaille asettuu Jorma Kontio. Sisäradalta starttaavalta Paqilta ei kukaan ota keuloja tuossa lähdössä ja uskoisin, että se saa tehdä oman juoksunsa aivan rauhassa, sillä ennakkoon kovin vastustaja Kiwi ei ollut enään lopullisessa starttilistassa. Tuuria matkaan Trondille, Timolle ja Raialle!

30.10  Röpö-troikka Kuopion raveihin!
Varsinainen ravurikolmikko suuntaa perjantai-iltana talliltamme kohti Kuopion raveja. E.V.Arnaq, E.V.First Dollar sekä Kool Man Jet karauttavat liikkeelle todella matalalla profiililla - Arnaqilla lienee parhaat mahdollisuudet pärjätä koko kolmikosta. Meidän 3-vuotias First Dollar sekä ranskanpulla Kool Man Jet ovat totuuden hetken edessä, sillä niiden tulevat startit syksyn mittaan ovat tiukassa tarkkailussa - paljon on töitä kavereiden eteen tehty, nyt odotetaan jo tuloksia. Molemmilla on ollut omat ongelmansa, jotka on saatu kuntoon huolellisella valmennuksessa - toinen asia on se, onko pojilla sitten ollenkaan juoksijan lahjoja...
Syksyinen keli ja ennenkaikkea rata tuo oman mielenkiintonsa huomisiin raveihin, jotka jokaisen ravijännärin Kuopion läänistä täytyy lähteä katsomaan.

27.10  Armand jyräsi Solvallassa!
E.V.Armand otti komean voiton maanantai-iltana Solvallassa. Ori ampaisi varsin verkkaisesti liikkelle lähdöstä-Jorma Kontion ohjastamana se haki kuitenkin keulat, josta pystyi rauhoittamaan vauhtia mieleisekseen. Lopussa ori spurttasi reiluun voittoon kanssakilpailijoistaan. Voittoajaksi riitti tällä kertaa 1.17,1/2140 metriä. "Armand ei oikein tahtonut saada radasta hyvää otetta ja se teki alun meille vaikeaksi", totesi Jomppe paikan päältä. Armand on varsinainen tapaus, sillä oriilla ajetaan varsin riisutussa mallissa ilman kenkiä, suojia ja obersekkiä. Todellinen lupaus tämä Cedarin ja Sheena´s Starin velipoika!

Armand kotioloissaan!



25.10  Sir Cane voittoon Jägersron Kultadivisioonassa!
E.V.Cane rattaillaan vahvassa vireessä Ruotsin ajajaliigassa tuulettava Jorma Kontio ottivat komean voiton tänään ravatussa V75-kultadivisioonalähdössä Jägersrossa. Lähtönä oli yksi Ruotsin vanhimmista suurkilpailuista C.L.Mullers Memorial, joka ajetaan 2640 m:n matkalla.
Kisa oli varsin dramaattinen suursuosikin - Tout Ou Rienin osalta, joka laukkasi heti keulaan päästyään lähtökiihdytyksen jälkeen. Tämän jälkeen Kontio suunnisti Canen keulaan, josta ori hallitsi jokaista kisan metriä maaliin saakka, vaikkakin Facts Of Life antoikin kovan vastuksen. Voittoaika 1.14,6/2640 m oli todella hyvä suoritus.
"Tänään oli Jägersrossa varsin löysä rata, joka ei sopinut Canelle ollenkaan. Siitä huolimatta ori teki jälleen hienon juoksun", kommentoi Jorma Kontio lähdön jälkeen. Valmentaja Timo Nurmos suunnitteli seuraavaa juoksua, joka tulee olemaan kultadivisioonan finaali Solvallassa 08.11.2003, jonne suunnistaa myös linja-autollinen raviurheilun ammattilaisia Ylä-Savosta.
Kontion seuraava lauantai menee Milanossa, jossa Jomppe ohjastaa HP Paqueta, jolle on tullut mainio lähtörata 2. Milanossa on myös mielenkiintoa, sillä Reima Kuislan Southwind Vernon kilpailee 3-vuotislähdössä sekä Sue Boko ottaa osaa kovatasoiseen lähtöön.

Sir Cane ja voitto kotiin!



25.10  Galluppikyselyn voittoarvonta!
Niemisten Galluppikyselyyn osallistui ilahduttava määrä vastaajia. Kaikkien vastanneiden kesken arvotun t-paidan voitti Mikko Kauppinen Harinjärveltä, Liperin kunnasta. Yhteenvetona kyselystä voitaneen sanoa, että harrastus on yllättävän monella lähtenyt nimenomaan lähipiiristä - naapureiden, tuttavien tai sukulaisten kautta. Tämä kumoaa sen väittämän, että harrastajat tulisivat pelkästään niistä piireistä joilla on jo kotona hevosia.
Yksi huomattava piirre tässä kyselyssä oli nimenomaan se, että meitä harrastajia on ympäri Suomea, niin pohjoisessa kuin etelässäkin. Lisäksi oli kiva huomata, että ulkomaita myöten sivujen seuraajia löytyy varsin paljon.
Sivujen tiheä päivittäminen on yksi tärkeimmistä kriteereistä, jonka mukaan joitakin sivuja seurataan. Suosikkisivusto on ehdottomasti Hevostalli.net.
Ohessa kuva perjantai-iltaisesta arvonnasta, jossa armottoman tarkkanäköinen arvonnan valvoja Mikko on nostanut juuri voittokupongin leipäkorista...

Hyvää iltaa...



25.10  Noppa hyvä neljäs - Cedar vaisu St Legerissä
Porissa ravattu St Leger toi uuden suurkilpailuvoittajan kehiin kun 4-vuotias tamma Kiss Me Pilot ohjaksissaan taidolla ajanut Esa Holopainen vei vahvalla juoksullaan muhkeat ykkösrahat Jouko Pärssisen talliin. Noblesse Kemp sai ihannejuoksun johtavan selässä, mutta voitto mielessä ajanut Pekka Korpi teki pienen taktisen kömmähdyksen ottaessaan tamman toiselle radalle jo loppukurvissa, jolloin Noblesse menetti rytminsä, eikä enään saanut vauhtia päälle. Cedarilla ei puolestaan ollut kaikki kunnossa - ori lähti toki kovaa, mutta pääsi ilmaiseksi (ei tarvinnut kierrellä) johtavan rinnalle ja siitä pudottautumaan kolmanneksi sisälle, jossa Sami Kauhasella olisi ollut tilaa tulla ulos vielä kierros ennen maalia, mutta siinä vaiheessa jo pystyi näkemään, ettei tänään ollut Cedarin päivä. Alkuviikosta seurataan oriin terveydentilaa, josko sieltä löytyisi sanomista.
Onnittelut päivän sykähdyttävimmästä voitosta lähetetään suurella ilolla Heikki Parviaiselle, jonka kasvattama ja valmentama I.P.Vektori otti todella ylivoimaisen voiton. Kovalla ja pyytettömällä työllä Heikki on jälleen tuonut huippuravurin radoille. Omistaja näytti vaihtuneen juuri ennen starttia - hevosmiestaitoa on myös ostaa hyvä hevonen ja ennenkaikkea myydä sellainen!

24.10  Mikko, Noppa ja Ripa kohti Poria!
Kovakuntoinen kolmikko suunnisti tänään iltapäivällä kohti Porin ravirataa. Mikko laittoi Noblesse Kempin ja E.V.Cedarin kyytiin ja suunnisti Kuopioon, josta Tuomas Pakkanen nousi kyytiin rattoisaksi matkaseuraksi. Cedar on ollut edelleenkin hyvässä vireessä ja toivotaan vain, että juoksunkulku olisi suosiollinen - rattailla on Sami Kauhanen, jolle toivotaan tuureja matkaan - Samin ohjastuksessa ei voittokaan olisi yllätys! Pekka Korpi saa vastuullisen tehtävän tarjotakseen 4-vuotiaalle Noblesse Kempille suojajuoksua sisäradalla. Mielenkiintoinen lähtö tulossa, jota on kiva seurata totolinen kautta - ilta huipentuu sitten E.V.Canen kultadivisioona lähtöön Jägersrossa.

Heinämies ja lumisade!



24.10  Lumisadetta kerrakseen!
Kauniin talvisen lumipeitteen saimme tänään tänne Niemisille. Paljoahan tuota lunta ei vielä ole, mutta toivotaan, että saataisiin lunta nyt reilusti. Ensiviikolle on luvattu todella pirteitä pakkaskelejä, joten rata kovenee ja jollei lunta saada niin kovasti saa radan eteen töitä tehdä!
Lumipeitteestä on kyllä hyötyä täällä saloilla - valoisuutta tuli sitten kerralla lisää tänne pimeyden keskelle.

Joutenlammen aalto on jo jäätynyt talvipakkasella...



24.10  Pikku-Jenkki sairaana
Vermosta varahin torstaiaamuna palannut Blue Suede Victory oli päivällä varsin vahvassa 39,8 asteen kuumeessa. Ilmeisesti orin vaisuus startissa johtui juuri kuumeilusta, vaikkakaan BSV ei ole niitä maan parhaita kuolemanpaikan ravureita. Hoidellaan poika kuntoon ja tullaan taas kohtapuolin starttiin.

21.10  Perfect Sund palasi radalle Solvallassa!
Pitkän tauon jälkeen koettiin selkäpiitä värisyttäviä tunteita kun Timo Nurmos ajoi tiistaina Perfect Sundilla ensimmäisen hiitin toukokuisen loukkaantumisen aiheuttaman tauon jälkeen Solvallan raviradalla. Ori ravasi tyylikkäästi 1.20,0 vauhteja 2000 m:n hiitin, johon Timo oli todella tyytyväinen. Hiittaamista jatketaan nyt kaikessa rauhassa varsin hitailla vauhdeilla ja starttiin tähdätään ensikuun puolella.
E.V.Cane jatkaa kilpailemistaan ensilauantaina Jägesron V75-kultadivisioonalähdössä. Vastaan asettuu tuore Ruotsin Mestari Tout Ou Rien ja Lufti Kolgjini, joka on ehdoton ykkössuosikki tähän 2640 m:n lähtöön. Canella on onneksi hyvä lähtörata 2 , josta se saanee suosikin selän juoksun ajaksi.
E.V.Armand kilpailee vuorostaan ensiviikon maanantaina Solvallassa 3-vuotislähdössä täydellä 2140 m:n matkalla.

Perfect palailee tauolta!


21.10  BSV Vermon V5-lähdössä
Kovatasoinen lähtö on saatu Vermon V5-kierroksen huipennukseksi. Voittajaehdokkaita on heti useampia heittää veikkauslapulle, mutta yhtä suurta suosikkia siihen ei ole nimetä. Keulat tulee ottamaan Hot Looking sisäratansa turvin ja yhtä varmasti Better Better Best tulee pitämään tempoa yllä tässä lähdössä. Suosikkeja haastavat pelaajien unohtama Saco, sekä Markku Niemisen kaksikko Incognito Kemp ja Jose Kemp. Noiden hevosten jälkeen nostaisin rankinglistalleni vasta tallimme Blue Suede Victoryn, joka on treenannut varsin hyvin, muttei vielä kykene ykkössarjan vauhtiin. Uskon oriin olevan talvikauden menestyjiä tänäkin talvena ja talvikeleille tähdätään.

Kuski sen kun vain paranee...


21.10  First Dollar runnoi koelähdön läpi!
Niin vain nousi jalka tarpeeksi rivakasti E.V.First Dollarilla, jotta ruuna läpäisi koelähtönsä Kuopion illassa ajalla 1.21,9. Illan komeimmasta juoksusta vastasi paluuta huipulle tekevä ori Cameron pitämällä suomenhevosten ryhmässä johtopaikkaa heti lähdöstä alkaen. Santeri Dahlia antoi vastusta viimeisen takasuoran loppuun, mutta joutui hakemaan uutta vauhtia Cameronin selästä vielä viimeisessä kurvissa, jossa Cameron sitten ratkaisi kisan edukseen hyvällä voittoajalla 1.24,3. Toivotaan pitkää terveyttä orille, niin suomenhevosten ykköstaso tulee olemaan nautittavaa kilvanajoa ensikauden osalta!

20.10  Hienot Totoline-ravit Kuopiossa!
Varsin hienot lokakuiset Totoline-ravit on saanut Kuopion Sorsasalo kokoon tiistaina. Radalla tullaan näkemään illan aikana mm. ravikuningas Santeri Dahlia hyvätasoisessa suomenhevosten ryhmässä, lisäksi Toni Nieminen on aloittelemassa raviohjastajan uraansa omalla Casper Kähöllä koelähdössä, jossa meidän tallista hyökkää mukaan E.V.First Dollar, jolla yritettiin koelähtöä jo maaliskuussa Oulussa. Ori oli laitumella polviensa takia koko kesän ja syksyä myöten on sitten toiveet olleet nousussa, että josko tämäkin vielä saataisiin radalle. Mitään tykkiä on sitten turha odottaa näkevänsä "Tollon" tullessa radalle - emästä (Eighties Lady) on onnistunut pelkästään E.V.Eightie, muiden varsojen ollessa varsin heikkoja lähinnä yläpäästään...

Tollo ja Mikko matkalla maineeseen...


Niemisten Galluppikysely päättyy tällä viikolla - vastauksia on tullut yllättävän paljon ja mielenkiintoista on ollut lukea mm. lukijakunnan jakautuminen eri puolille Suomea ja myös ulkomaita myöten. Laittakaa vielä vastauksia tulemaan - tallimme t-paita arvotaan sitten perjantai-illasta kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken. Arvonnan virallisena valvojana on Niemisten oma Aulis Gerlander alias Mikko Kauhanen... Kysymykset löytyvät tuosta alempaa 6.10 päivityksen kohdalta.

19.10  Solomon kakkonen The Meadowsissa!
Varhain aamulla Suomen aikaan juostussa The Meadowsin 2-vuotiaiden oriiden ja ruunien finaalissa voiton vei tuttu hevonen - Uncle Vernon. Solomon Blue Chip teki hienon juoksun ollen tiukassa maaliintulossa varma kakkonen. Keulat kisassa otti Uncle Vernon, joka luovutti ne jo 500 m:n ajon jälkeen Solomonille, joka veti joukkoa B J Searsin ohjastamana helpon näköisesti loppusuoran puoleenväliin, jossa ori kampesi hieman oikealla ja antoi tilaa takaa tulleelle Uncle Vernonille, joka kiitti tilaisuudesta ja spurttasi iloisesti voittoon. Voittoajaksi tuli komea 1.13,3/1609 m - sama aika myös Solomonille Meadowsin tuhannen metrin radalla. Komeaan kakkostilaan, hyvään tulokseen ja 25 000 $:n palkintoon päättyi näinollen Solomonin 2-vuotiskausi - jäämme odottelemaan ensivuotta mielenkiinnolla!!

18.10  Cane ja Armand voittoihin Rommessa!
Komeasti saapuivat starttiin molemmat taukolaiset Timo Nurmoksen valmennuksesta. Jorma Kontio kaytti molempien osalta samaa kaavaa juoksun kulun suhteen - ensin keulaan, juoksu kontrolliin ja sitten lopussa alta pois. Canen voittoaika oli todella hyvä 1.14,0/2140 m ja Armandilla 1.17,7/2140 m.
Ohessa kuvia Rommen perjantai-illasta. Kiitokset kuvista Kari ja Virve Kumpulaiselle Uppsalaan! Jos vain teillä on mahdollisuus napsia tallimme hevosista kuvia kilpailuissa, niin niitä kyllä otetaan kiitollisina vastaan tänne meidän kotisivujemme sähköpostiosoitteeseen!

Ja eikun kukat kottiin kuleksimasta!



Armandin vahva vire jatkuu!



18.10  Varsa jäi ostamatta...
Mielenkiintoisen paivan tarjosi Amsterdamin kupeessa pidetty varsahuutokauppa. Paivan huipensi itse huippuvarsojen huutaminen, joiden hinta kohosi varsin korkealle. Meidan tahtaimessa olleen tamman hinta nousi nopeasti ja paatyi lopulta 64 000 Euroon. Ostajaksi paatyivat saksalaiset suurhevosenomistajat, joiden kanssa ei lahdetty kilvan huudattamaan.
Kuvia ja tunnelmia reissusta heti alkuviikosta, kunhan tasta ehditaan Vieremalle!

17.10  Noppa ja Cedar St Legeriin!
Tanaan ilmoitettiin Porin V75-kierroksen paalahtoon St Legeriin E.V.Cedar ja Noblesse Kemp. Lahdosta muodostui varsin mielenkiintoinen, silla jokaisella paalulla riittaa mahdollisia menestyjia. Noblesse Kemp lahtee paalulta yhdessa toisen ikaluokan parhaista tammoista Kiss Me Pilotin kanssa. 4-vuotiaista oriista ovat paikalla huipulta Viking Quizas ja Last Love Song. Takamatkalta lahtevat viimeksi Vermossa mailin matkalla ankaran kamppailun esittaneet Speedy Play ja E.V.Cedar, jonka ohjaksissa on talla kertaa Sami Kauhanen, Antti Teivaisen ollessa ajokiellossa.
Lähtöön tähdätiin myös E.V.Sheena Starilla, jolla pidetaan lyhyt huoltotauko ja ori palaa takaisin radoille ehka jo Mikkelin V75-kierroksella.
Taalla Amsterdamissa aletaan siiryta parhaillaan huutokauppa-alueelle, jossa mielenkiintoa herattaa Amity LB:n eman Ambro Meganin tayssiskon varsa Malabar Manista. Saa nahda kuinka korkealle tamman hinta nousee...

16.10  Hevoshuutokauppaan Amsterdamiin
Tänään torstaina lähdemme Lillebergin Mikon kanssa tutkailemaan, josko talliimme hankittaisiin saksalaisvahvistus. Mielenkiinnolla olemme seuranneet Amsterdamissa pidettävän huutokaupan myyntilistaa sekä listan mukana tullutta dvd-levyä, jossa varsat on esitelty. Huutokauppa on perjantaina ja näillä näkymin varsin vakavilla ostoaikeilla lähdetään liikkeelle - katsellaan kuitenkin rauhassa miltä varsat paikanpäällä näyttävät. Ensiviikolla sitten koetan saada matkaraporttia aikaiseksi tuolta tulppaanien ja Litmasen kaupungista - tiedä vaikka käytäisiin kysymässä Litmasen osaomistaman Mystic Soulin kuulumisia ajankuluksi...

Muistakaa ottaa osaa Niemisten Galluppikyselyyn, joka on tuossa hieman alempana - kiitoksia teille osallistuneille, on ollut mielenkiintoista saada tietoa lukijoiden ravikokemuksista ja - näkemyksistä!

16.10  Starttiruuhkaa tallin ravureilla!
Varsin vilkasta aikaa eletään starttiin tulevien ravureiden suhteen seuraavan viikon aikana.
E.V.Cane sekä lisäksi E.V.Armand starttaavat perjantaina Rommessa. Armandin lähtö on STC:n kolmivuotislähtö, jossa matkana on 2140 m:n autolähtö.
Lauantaina on tulessa USA:n tykkimme Solomon Blue Chip, joka juoksee The Meadowsin raviradalla 2-vuotiaiden oriiden ja ruunien finaalissa, jossa voittajalle on luvassa 50 000 $! Solomon starttaa liikkelle radalta yksi rattaillaan Trond Smedshammer, joka oli oriiseen erittäin tyytyväinen edellisen startin jälkeen, vaikka lopussa Uncle Vernon lipui ohitse aivan loppumetreillä. Tälläkin kertaa ykkössuosikin viitan saa John J Baggitin Uncle Vernon, joka ottaneen hyvänä lähtijänä juoksun heti lähdöstä hallintaansa. Mielenkiintoinen ilta luvassa lauantaina, jolloin lähtöä pitää kytätä netin kautta myöhään yöhön saakka.
Ensiviikon keskiviikkona on vuorossa Vermon kultakenkä, jossa Blue Suede Victory/Antti Teivainen ovat kivikovassa seurassa kilvoittelemassa 5000 €:n ykköspalkinnosta. Vastassa koko avoimen luokan kaarti: Hot Looking, Better Better Best, Incognito Kemp, Jose Kemp, Saco ja Simon Dahlia.
Huomenna perjantaina ratkeaa myös millä hevosilla lähdetään mukaan Porin St Legeriin. Ehdolla on vahvimmin E.V.Sheena´s Star ja mahdollisesti myös E.V.Cedar. Huomisesta hiitistä riippuu sitten pitkälti Noblesse Kempin osallistuminen tuohon varsin vaativaan kisaan.

13.10  Cane palaa tauolta!
E.V.Cane palaa reilun kahden kuukauden tauolta ensiperjantaina Rommessa. Vastassa on heti Stefan Melanderin valmennustallin Super Photo Kosmos, joka on arvottu radalle kaksi. Canelle rata-arvonta antoi radan viisi, josta Jorma Kontio suunnistaa kamppailuun karkisijoista. Mielenkiintoista seurata taas Canen osalta kuinka pidempi tauko on oriiseen vaikuttanut.
Paivitysten osalta on taasen hieman takkuisempaa kun taalla Pietarissa on hankala paasta sivuja paivittamaan - saati loytaa oikeanlaista nappaimistoa...

12.10  Cedar kakkonen - Noppa kolmonen Vermossa!
Vermon V75-kierros meni nappiin sekä Cedarin, että Noblesse Kempinkin osalta. Cedar pystyi tekemään hyvän kirin avoimen sarjan mailin ryhmässä, voiton mennessä Speedy Playlle - naapuripitäjän kasvatille! Lähdössä oli hyvä tempo päällä koko ajan, kiitos Guenoson, ja näin ollen takaatulevilla oli hyvät apajat loppusuoran auetessa. Voittoaika Speedy Playlle komea 1.13,3.
Pearly Hill oli itse varmuus 4-vuotiaiden tammojen lähdössä. Noblesse Kemp teki tasaisen juoksun ollen maalissa kolmas. Viimeinen kierros tuli kolmatta rataa pitkin, joten hieman maitohapot tuntuivat jaloissa - pitkän tauon jäljiltä ehkä liiankin herkästi.


12.10  Solomon kakkonen The Meadowsissa!
Hieman oli ongelmia Solomonin startin uutisoinnissa, koska USTA:n sivuilta ei saanut selvyyttä Solomonin perjantaisesta startista - lähtö oli kuitenkin tosiasia ja ori oli hyvä kakkonen hienoon vireeseen nousseen Uncle Vernonin jälkeen. Solomon Blue Chipin kausi huipentuu viikon kuluttua ajettavaan finaaliin, josta lisää ensiviikon puolella.

09.10  Noppa ja Cedar Vermon V75-kierroksella
Lauantaina on tarjolla tasokasta suomalaista raviurheilua Vermon V75-kierroksella. Lämminveristen maililla ottavat yhteen avoimen tason ykköstykit, joista suosikkina hyvältä lähtöpaikalta räjäyttää liikkeelle Incognito Kemp, jonka hallussa uskotaan juoksun menevän tällä mailin matkalla. Kovan vastuksen uskoisin antavan heti lähdöstä Pekka Korven Guenoson, joka on varmasti luokkaa parempi menijä keulasta - toivotaan, ettei Pekan käsi vapise ja että saataisiin aikaan kunnon avoimen tason lähtö ilman 1.17,0 aikaisia väliviissatasia! Tässä toiveessahan on nyt hieman oma lehmä ojassa, sillä E.V.Cedarin mahdollisuudet takarivin heikolta lähtöpaikalta ovat kokonaan ankarassa matkavauhdissa. Mikko Lilleberg kertoi Cedarin olleen todella hyvä viimeistelyssä, joten jonkunlaiseen kiriin uskotaan oriin paukkujen riittävän. Lähdössä starttaa Tapio Perttusen valmennustallista mielenkiintoinen tulokas Giant Emotion, joten seurattavaa riittää.

Ja kohta mennään taas pikkasen kovempoo...!


Vermon makupalana on myös 4-vuotiaiden TammaChampion-lähtö, jossa ikäluokan valtias Pearly Hill ottaa joukon komentoonsa heti lähdöstä alkaen. Noblesse Kempin lähtöpaikka on hankala - takarivistä numerolla 10. Tuolta täytyy toivoa Pekka Korven saavan tamman aikaisin parijonoon, josta luvassa on pitkäkirinen päätöspuolikas - toivottavasti vain eteen löytyisi hyviä selkiä, niin uskomme Nopan olevan kolmen sakissa. Mikko on ollut myös sen viimeistelyyn tyytyväinen, tamma on hyvässä iskussa - oma hiittiratakin on ollut hyvässä kunnossa kovista sateista huolimatta.

Löösee Pekka, löösee!


06.10  Niemisten Galluppikysely !
Tällä kertaa ei ole vuorossa tietokilpailu vaan perinteinen gallup-kysely, jossa kaikkien vastanneiden kesken arvotaan tallimme t-paita tulevaa kesää odottamaan.
Vastailla saa omien tuntemuksien mukaan joko kaikkiin kysymyksiin tai sitten vain muutamaan kohtaan. Tarkoituksena on saada hieman yleiskuvaa teidän raviharrastuksesta sekä saada jälleen kerran palautetta sivuistamme, jotta voisimme hieman kehittää sisältöämme (tahtovat nuo jutut toisinaan jäädä pikkusen paikoillaan pyörimään...).
Tässä kysymyksiä - ja eikun vastailemaan!
1. Mikä raviurheilussa eniten kiinnostaa - mistä kimmoke raveihin? (harrastus, hevoset, toto, kaverit, jne...)
2. Oletko hevosenomistaja? Jos et, niin oletko harkinnut omistusta kimppahevosesta?
3. Mitä hevossivuja seuraat netissä? Millaisia sivustoja kaipaat?
4. Kuinka usein käyt raveissa, krt/kuukausi?
5. Mistä päin Suomea olet kotoisin? Millaista tarjontaa alueellasi on ravien suhteen?
6. Mitä asioita parantaisit sivuillamme? Mistä asioista haluaisit enemmän tietoa ?

Lähetä vastauksesi: palaute@einarividgrenoy.fi

Vastaa ja osallistu arvontaan - tallimme t-paita on suosittu kesähelteillä - paitoja on näyty jopa Kiuruveden Rapakkojoen kaupalla sekä Amerikoissa saakka!

I´ll be back, Einari!



06.10  Vuosi täyteen laskurilla - 30 000 käyntiä!
Vuosi sitten aloitimme sivuillamme laskurin käytön. Tuolloin mielessä pyöri ajatus siitä, kuinka nettisivuille löytyy kävijöitä seuraamaan tallielämän pyörteitä. Kiitettävästi jengiä sivuilla onkin pyörinyt sillä 30 000 kävijän raja saatiin rikottua juuri ennen vuosipäivää - kiitoksia siitä teille! Mielenkiintoista on ollut myös saada palautetta ja kysymyksiä ravien saralta. Valitettavasti olen vain varsin hidas vastailemaan, joten varsin monelta vastauksen saaminen on vaatinut kärsivällisyyttä. Koetetaan hieman petrata tuota puolta tulevaisuudessa...
Ohessa Oonan ja talliin poppoon kiitokset!

Oonan terveiset!


02.10  Ruotsin kuulumisia!
Timo Nurmos kertoili hieman tauolla olleiden tallimme hevosten kuulumisia. E.V.Canen tauko päättyi ja Jomppe ajoi Solvallassa kovemman hiitti, jossa ori oli mennyt lupaavan oloisesti. "Sir Cane" starttaa seuraavan kerran parin viikon päästä.
Pidempää taukoa pitänyt Perfect Sund on sekin ollut Sandemarin kotiradan hiitillä hyvän tuntuinen - orilla on ajettu pitkiä hiittejä (n.4 km) rauhallisesti. Starttiin tullaan mahdollisesti jo kuukauden kuluttua.
E.V.Armandia vaivannut nestepatti hävisi rinnasta, eikä siinä ollut näillä näkymin mistään vakavammasta kysymys. Orilla on ajettu omalla radalla hiittiä ja se on ollut terveenä jaloistaan - muutama kovempi hiitti ajetaan ja sitten starttiin.
E.V.Caloridella on valmennuksessa ollut normaalia ajoa - tamma ei riitä Ruotsin lähdöissä ja se tuodaan loppusyksystä siitostammojen kanssa Vieremän Niemisille.


02.10  Sählykausi 2003-2004 käynnistyi!
Raviurheilu parhaimmillaan vaatii niin ammattilaiseltaan kuin harrastajaltaan äärimmäisen kovaa fyysistä kuntoa. Vieremän Niemisten ala-asteen liikuntasaliin kokoonnuttiin keskiviikkoiltana ensimmäistä kertaa tälle syksylle hiomaan taitoja tulevan kauden varalle. Vierailevaksi tähdeksi saimme alkukesäksi Kuopion raviradalle valmentajaksi siirtyneen Tuomas Pakkasen, joka kertoi sählyn olevan kaupungissa salibandyä. Tämä tieto mykisti meidät hetkeksi, kunnes saimme omat pelimme jälleen käyntiin.

Heja grabbar,friskt humor,det är det som susen gör!


29.09  Pine treenaa ammatikseen!
Vuoden 2002 ikäluokasta ovat valmennuksen aloittaneet pikkuhiljaa tamma E.V.Pine (Pine Chip - Quiet Elegance - Speedy Crown) sekä ori E.V.Bowtex (Bowlin For Dollars - E.V.Quitex - Texas). Tänään Mikko ajoi kevyttä hölkkää Pinellä, jolla on ollut havaittavissa ravurin elkeitä heti ajolle kouluttamisesta alkaen. Varsat toimivat molemmat hienosti, eivätkä ne hötkyile turhasta - ehkä ne ovat jo tottuneet ympärillä olevaan hälinään, milloin pihassa pyörii traktori lana perässä, milloin mopolla tai mönkijällä pärräillään ympäriinsä tai milloin naapurin Mikko revittää uudenkarhealla Volvollaan pihanmaata rullalle...

Tallin vahvuudesta poistui vihreämmille laitumille E.V.Cobra, jonka jalkavaivat eivät parantuneet. Ruunan jänteen kanssa tehtiin töitä liki kolmen vuoden ajan - Cobraa ehtivät laitella kilpailukuntoon jalan takia niin Eero ja Pirre Hakkarainenkin kuin sitten nyt Mikkokin lähes vuoden ajan.

Tulevaisuuden toivo no.1!



28.09  Italian Derbykarsinnan voitto Vellulle!
Veli-Pekka Toivasen valmentama Destroyer jatkaa vahvaa kauttaan. Voitto irtosi lauantai-iltana Roomassa ajetuissa Italian Derbykarsinnoissa kevyesti ajalla 1.15,2/2100 m. Muut karsintavoittajat olivat, finaalinkin suosikki Duboisin valmennustallin Daguet Rapide ajalla 1.15,1 sekä Da Sempre Par 1.15,2.
Finaalin rata-arvonnassa Vellun Destroyer sai radan kolme ja suosikki Daguet Rapide radan kaksi - Roomassa 12.10. ajettavan finaalin voittajalle on luvassa huikeat n.300 000 €!


28.09  Naglo häikäisi - Cedar 1.12,8 !
U.E.T.Grand Prix 2003 sai arvoisensa voittajan kun ruotsalaisten Derbykakkonen Naglo rattaillaan Örjän Kihlström jyräsi ylivoimavoittoon eilen lauantaina Teivossa. Voittoaika oli todella hieno 1.13,0/2100m. Suomalaistoivo Cold Hard Wind teki hienon juoksun, kiertäen ulkoratoja pitkin takajoukoista kuudenneksi (tosin lähdössä hylättiin neljäntenä maaliin tullut Lucky D´Hilly/Jean-Etienne Dubois).

E.V.Cedar ja Antti Teivainen räjäyttivät heti lähdöstä keulaan ja vauhti pysyikin reippaana koko matkan ajan - Jose Kemp joutui kuolemalle, joten suurin uhka Antilla oli koko ajan Better Better Best, joka vaani toisessa parissa ulkona. Loppusuoralla käytiinkin komea kamppailu Cedarin ja Better Better Bestin välillä, jossa Cedarin sitkeys tällä kertaa palkittiin. Voittoaika oli komea, Teivon uusi rataennätys 1.12,8! Cedar jatkaa kilpailemista seuraavan kerran kahden viikon kuluttua Vermon V75-kierroksella, jossa kilpailumatkana on jälleen kerran mailin pyrähdys.
Myöhään lauantai-iltana Teivon reissulta Niemisille kotiutuneen Mikko Lillebergin mukaan ori palautui vauhdikkaasta kisasta hienosti ja oli jo paineissaan kotitallin käytävällä!

26.09  Cedar Teivon tulisella maililla!
E.V.Cedar lähtee edustamaan talliamme Tampereen hienotasoisen U.E.T. lauantain V75-kultadivisioonan lähtöön. Orilla on hyvä lähtöpaikka radalta kolme ja kun rattaille istuu myrkynnopea "Mr. Lähtökiihdytys" alias Antti Teivainen, niin keulapaikkaa lähdetään alussa hakemaan. Oriin osalta peliprosentit näyttävät olevan hieman liian korkealla, sillä Cedar on vielä uusi tulokas kultadivisioonaan. Uskoisin, että alussa tullaan menemään kovaa ja jos tilanne siltä näyttää, ei selkäjuoksukaan ole oriin osalta mahdoton ajatus. Tämä lähinnä siinä tilanteessa, jos Jose Kemp lyö prässiä päälle. Näin helppoa tämä spekulointi lähdön juoksun kulun osalta siis on - katsotaan sitten lauantaina miten juoksu tulee menemään. Mikon mukaan ori on hyvässä vireessä - ori ravaa terveen oloisesti, hirnuu ja pyörittää häntäänsä lenkillä - terveys on pojalla kohdillaan!

Anne ja Cedar - kesällä 2003


26.09  Syyspäivän meininkiä!
Ohessa kuvakollaasi tämän sateisen, mutta omalla lumoavalla tavallaan niin kauniin perjantaiaamupäivän osalta. Tallilla pyörähti taas raviurheilun monitoimimies Jorma Leinonen, joka käy meillä kovimman kiireen aikana tuurailemassa sekä pitää tiluksen paikat kunnossa. Joren mielihevonen on E.V.First Dollar alias Tollo, jonka suhteen Jorella ovat toiveet korkealla!

Voiko ihanammin päivän enää alkaa...



24.09  " Syystuuli jo metsässä soi..."
Ankaran myrskyn kourissa kärvisteltiin eilen täälläkin Niemisillä. Tuuli katkaisi sähköt illaksi ja kaatoi muutaman puun tallin kulmilta. Isommilta havereilta onneksi säilyttiin. Naapurin Mikolla oli sauna lämpimänä illalla, mutta sinne ei ollut liiemmin hinkua, kun ei suihkusta tullut vettä. Niin se vain tuo sähkön puute rajoittaa tavallista elämää. Pelattiin sitten vain porukalla korttia tunnelmallisesti kynttilöiden valossa ja juotiin termarista laihaa kahvia - ei ollut mitään suolaista tarjolla kun oli Mikon äiti lähtenyt lomille, jospa loppuviikosta jo saataisiin edes lämpimiä kinkkuvoileipiä...
Iltapäivällä katsastettiin muutamien hevosten terveydentiloja. Viikko sitten Ylivieskassa voittanutta E.V.Arnaqia tutkittiin tarkkaan ja kyllähän sieltä jotakin pientä sanomista löytyi. Eläinlääkäri Virpi Ryhänen Iisalmesta on ollut suurena apuna nyt kun varsinainen ykköslekuri Timo Kristola on sairaslomilla polvensa takia vielä vuodenvaihteeseen asti.

Taivutus ja juoksu, taivutus ja juoksu...



23.09  Noppa Lappeen hyvä kakkonen!
Noblesse Kemp teki hienon juoksun viime lauantaina kirien hopeatilalle Lappeenrannan Villimiehen tammakisassa. Voittaja Pearly Hill osoitti olevansa ikäluokkansa tammavaltias - voitosta ei jäänyt epäselvyyttä kenellekään, niin vakuuttavasti Ari Moilasen luotsaama tamma kisan voitti. E.V.Sheena´s Starin ennakoitu kuolemanpaikkajuoksu vaihtui sitten juoksemiseen toisessa parissa ulkona. Ari Hartikainen/Speedy Play näytti jälleen kerran erinomaista pelisilmäänsä ja ajoi heti lähdössä kuolemanpaikalle, josta sääti kisan vauhtia (1.16,0/1000 m) mieleisekseen. Keulassa Jose Kemp sai tehdä helpon iltapuhteen voittaen lähdön pystyyn - ja kovassa lopetuksessa "Härski" piti kakkossijan ennen Sheena´s Staria, joka ei kuitenkaan ollut aivan Vermon veroisessa vireessä. Kausi "Aatun" osalta jatkuu ja suunta on kohti St Legeriä, nyt vain pitäisi löytää pari starttia ennen sitä - vähissä vain näyttävät sille sopivat lähdöt nyt olevan.
Virtaa riittää pitkälle syksyyn!


Noblesse Kempin kausi jatkuu vielä muutaman startin verran. Vermon V75-kierroksella 11.10 ovat jälleen 4-vuotiaat tammat samalla lähtöviivalla TammaChampionissa. Mahdollista on myös, että Noppa kokeilee pitkänmatkanjuoksijan ominaisuuksiaan vielä St Legerissä. Paalulta olisi hyvä lähteä varsinkin jos Pearly Hill tulisi antamaan hyvän selän kisaa varten!
Eilen Noppa oli todella virkeänä tarhassaan yhdessä Oona-ponin kanssa, joka ei taasen turhia hötkyile...

Seesteistä syyspäivää kaikille!



19.09  Aatu ja Noppa Lappeenrannassa!
Lappeenrannassa ravataan mielenkiintoinen Villimiehentammakilpa, johon osallistuu tallistamme Noblesse Kemp, rattaillaan Pekka Korpi. Tamma on edelleenkin hyvässä vireessä ja odotukset korkealla suunnistamme kohti Karjalan laulumaita! Mikko Lillebergin mukaan tamma on jopa parempi kuin Derby-karsintojen aikana. Lähtö näyttää etukäteen olevan karsintalähtöjen voittajien hallussa -se, joka niistä saa parhaan juoksun tulee nähtävästi lähdön korkkaamaan!
E.V.Sheena´s Starille on povattu useassa mediassa jo etukäteen vauhdin pitäjän roolia Kultadivisioonan lähdössä. Jose Kemp on oletettu keulahevonen, jonka rinnalle Aatun pitäisi mennä prässiä antamaan. Saa nähdä kuinka käy - voi olla, että etukäteissuunnitelmat menevät sitten itse kisassa päin prinkkalaa, mutta sen verran uskoisin kuitenkin, että Antti pääsee Aatulla kuolemanpaikalta ainakin kokeilemaan. Ori on hyvässä vireessä ja Vermon SM-lähdön kaltaisella juoksulla on lähellä voittoa.

18.09  Arnaq voittoon
Ylivieskan komeassa illassa käytiin mukavat ravit lävitse leppoisassa ilmapiirissä. E.V.Arnaq selvitti nollasarjalaisten voltissa itsensä helposti matkaan, vaikkakin laukkasi lyhyesti ensimmäiseen kurviin tultaessa. Keulaan singahti pelisuosikki Supersling. Laukan jälkeen ohjaksissa ollut Mikko "tolppasarja" Lilleberg suunnisti eleettömästi kuolemanpaikalle tarkkailemaan tilannetta. Kilpailu voitosta alkoi Ojantakasen Perhekodin taiten valmentaman Superslingin ja Arnaqin välillä vasta loppusuoralla, jossa Arnaq otti hieman ennen maalia yliotteen Ahti-Antti Roikon ohjastamasta lupaavan oloisesta 3-vuotiaasta tammasta. Vaikka voitto tuli helpohkosti niin epävarmuutta oli hieman ilmassa ennen lähtöä, sillä orin ravi ei ollut aivan priimaa lämmityksessä. Katsotaan nyt kuinka ori on reagoinut starttiin ja laaditaan vasta sitten jatkosuunnitelmat - toiveissa olisi, että Arnaq lähtisi velipuolensa Canen viitoittamalle uralle, joka sekin alkoi vasta 4-vuotiaana...

Mä kävelen tähtiin päin...




17.09  Arnaq Ylivieskassa - Teivon supertiistai!
Tänään lähdetään iltapäivällä kohti Ylivieskan lakeuksia kokeilemaan siipiämme E.V.Arnaqin kanssa. Ori on jo 4-vuotias, mutta edessä on sen ensimmäinen tosi kilpailu, jos Vieremän Oriyhdistyksen kesäistä paikallisravilähtöä ei lasketa mukaan. Tämä suvukas ori (Arnaquer - Quiet Elegance) syntyi Ruotsissa, meni 2-vuotiaana Stefan Melanderin valmennukseen, sai melkein heti suolisolmun, operoitiin välittömästi ja tuotiin toipumaan Suomeen. Täällä se on nyt ollut melkein kaksi vuotta vankistuen ja kasvaen varsin myöhään, joten sekin on ollut syy myöhäiseen radoille tulemiseen. Mitään erikoista tämä komea ori ei ole vielä esittänyt vauhtien suhteen - lähinnä ranskalaista tupeksimista kesken juoksun, mutta katsotaan nyt muutaman startin jälkeen missä mennään.
Ylivieskaan saapuu lomalleen raveja seuraamaan myös Mansen maestro ja armoitettu tuomaristojen tarkkailija Jaakko Parantainen, joka pitää klo.17.30 raviradan kahviossa luennon aiheesta: "Härmässä eivät hurrit juhli - jos se vain on tuomaristosta kiinni...". Harmittavaa oli todellakin nähdä huiman juoksun tehneen Ruotsin Derbyvoittajan Tsar dÍnvernen hylkäys, joka oli todella pienestä sääntötulkinnasta kiinni, toisaalta vastaavassa tilanteessa Ruotsissa ei olisi hylkäykseen mennyt kuin 1 minuutti maaliintulon jälkeen, jos kyseessä olisi ollut Suomen Derbyvoittaja.

Ruska ja ruskanvärinen Arnaq!


Teivossa nähtiin eilen todellista huippu-urheilua! Kyllä lämmitti nähdä kerralla koko ravimaailman kermaa - tosiasia on, että varsinkin näistä 4-vuotiaista ruotsalaisista nousee parin vuoden sisällä maailman huippuravurit! Suomalaisten panos U.E.T.:n kisassa jäi vaisuksi. Tosin Cold Hard Wind teki erittäin hyvän vaikutuksen, sillä sen juoksunkulku oli todella hankala viimeisen kurvin jarruttelujen ja kiertämisten johdosta - uskon sen riittävän aivan kärjen tuntumaan Euroopan tasolla ikäluokassa, tosin finaalin 12. lähtörata on vaikea paikka haettaessa hyvää sijoitusta finaalilähdössä puolentoista viikon kuluttua.

Lämminverikriteriumista näyttää tulevan erittäin tasainen kisa, jossa yllättäjillekin jää mahdollisuus. Eniten harmitusta täällä syrjäkylillä aiheutti Waltter Conductorin laukka ja finaalipaikan menetys. Toivotaan kuitenkin, että ori saa vielä tänä syksynä näytettyä kovaa luokkaansa vaikka sitten Kymenlaakso-ajossa. Waltteri oli varsana täällä Niemisillä ja jos jollekin voiton soisin niin nimenomaan Pirrelle ja Waltterille - eiköhän se suurkilpailuvoitto sieltä vielä jysähdä Suonenjoelle!

15.09  Kaunista syksyä kaikille!
Syyskuu on kääntymässä loppupuolelleen, mutta aurinko se vain jaksaa lämmittää täällä Niemisilläkin. Nyt on sitten hyvä aika heittäytyä kuntoilemaan, sillä kesän aikana kertyneet grillimakkaran ja oluen aiheuttamat "vyötäiset" on laitettava ojennukseen. Niemisten "Weight Watchers for horsemens sausages" aloittaakin loppuviikosta projektin, jonka tarkoituksena on kylän miehistä saada lähtemään ainakin 5 kg per jätkä jouluun mennessä!! Kaikki muutkin ovat tervetulleita kampanjaan, jonka onnistuessa tehdään porukalla ravireissu Ranskanmaalle - eniten laihduttaneelle (suhteessa painoon) tarjotaan ilmainen reissu!

Kauhas Mikon sanoin: syksy saa, minä en...



15.09  Vieraita Italiasta!
Ponssella vierailevia ryhmiä käytetään aina mahdollisuuksien mukana myös talleilla, jossa meillä on Ponsse metsätraktoreiden ensimmäinen protokone vm.1968. Samalla esitellään maatalouselinkeinona ja huippu-urheiluna raviurheilua ja hevosia.
Tänään talleilla vieraili 16 hengen seurue Modenan alueelta, läheltä Bolognaa. Mikko hoiteli tulkin osuutensa mallikkaasti erittäin sujuvalla italian kielellään. Vierailijat ovat maanviljelijöitä, jotka ovat viikon ajan tutustumassa suomalaiseen maatalouteen Savossa. Vieraat poseeraavat tässä kuvassa yhdessä E.V.Sheena´s Starin kanssa, joka kilpailee seuraavan kerran Lappeenrannan kultadivisioonan finaalissa V75-kierroksella. Lisää Aatun kuulumisia loppuviikosta, kunhan viimeistelyhiitit ajetaan.

Buongirno Nieminen!



15.09  Blue Suede Victoryn hallintaa Joesuussa!
Hallitusti hoitivat Mikko ja Pikku-Jenkki lähtönsä Joensuussa sunnuntaina. Ori kirmaisi mailin ryhmässä keulaan ja sai rauhoittaa kilometrin 1.16,0 vauhtiseksi - vauhti kiihtyi huomattavasti kun Simon Dahlia heitti haasteen kehään ja nousi toisesta parista ulkoa kisaamaan voitosta. Viimeiset 500 metriä tultiin sitten juoksemalla 1.11,5-vauhteja. Blue Suede Victory pykälsi voittoon ja Simon Dahlia nousi kakkoseksi vahvalla kirillään.
Blue Suede Victory otti Joensuusta kauden kolmannen voittonsa ja jatkaa tasaisesti kilpailemista vuoden loppuun. Ori on startannut tällä kaudella 22 kertaa ja sen osalta näyttäisi syksy ja varsinkin talvi olevan parasta aikaa.

Voe kun saes mänemään vielä sekunnin kovempoo..



13.09  Solomon hyvä kakkonen Meadowsissa!
Perjantai-iltana Amerikan aikaa starttasi tallimme jenkkitykki Solomon Blue Chip The Meadowsin raviradalla. Lähdössä keulaan ampaisi Uncle Vernon ja piti johtopaikkansa varmasti loppuun saakka. Solomon jäi lähdössä kuudenneksi jonoon, josta kierros ennen maalia paikka oli kolmas pari ulkona ja viimeisessä kaarteessa paikaksi oli tullut jo toinen pari ulkoa, josta varsinainen hyökkäys alkoi loppusuoran alkaessa. Voittaja Uncle Vernon lipui alta pois ja kovan työn sai Solomon tehdä, että ehti kakkoseksi. Hyvä juoksu kaiken kaikkiaan pienen tauon jälkeen.

Lähtöä seurasin tällä kertaa netin välityksellä Stuttgartista, jossa olemme työmatkalla. Hienoa tämä tietotekniikka, joka mahdollistaa ravien seuraamisen reaaliaikaisena.
Kotisivujen suhteen tuli positiivista kerrottavaa, sillä digikamera löytyi pitkällisten etsitöjen jälkeen...kamera olikin hukkunut minut autoon, eikä Kauhas Mikon Volvoon...

Lauantain kohokohta on Eskilstunan kylmäverilähtö - nyt sitten vain jännäämään suomalaisravureiden puolesta!

10.09  Solomon starttiin Meadowsissa!
Perjantai-iltana starttaavat Solomon Blue Chip ja Trond Smedshammer The Meadowsin raviradalla. Ori on saanut rata-arvonnassa hyvän neljännen lähtöradan. Vastassa on mm. Peter Haughton Memorialissa Solomonin kanssa keulasta ankarasti kisaillut John J. Baggitin Uncle Vernon. Lähdön voittajalle on luvassa n. 22 000 $.

Solomon valmiina starttiin!



10.09  Hellettä piisaa!
Kyllä on saatu nauttia lämpimästä ja niin kesäisestä ilmasta, ettei voisi olla paremmasta väliä! Laitumella on nähty varsin virkeitä ja iloisia varsoja emiensä kanssa - voi kun jatkuisi nämä kelit vielä muutaman viikon verran...

Tallin hevosista oli viimeviikonvaihteessa tulessa E.V.Cedar, joka ei esittänyt aivan parastaan Oulun V75-kierroksella kuolemanpaikalta. Ori pitää hieman taukoa ja tulee kehiin joko Tammer-ajossa tai Vermon V75-kierroksella. Sheena´s Star tähtää kovasti Porin St Legeriin, josta tulee näillä näkymin kovatasoinen varsinkin hyvän 4-vuotisikäluokan ansiosta, jota suosiin St Legerin tasoitus.
Noblesse Kemp otti varsin helpon voiton Villimiehen tammakilvan karsinnassa viime sunnuntaina. Pekka Korpi suunnisti suoraan keulaan, otti vauhdin pois ja kiihdytti viimeiset 500 m komeasti 1.11,0 ajalla. Tamma sai finaaliin nelosradan, josta kiihdytetään liikkelle viikonkuluttua lauantaina.

Blue Suede Victory starttaa ensisunnuntaina Joensuun raveissa 1640 m:n matkalla. Vastassa on mm. tauolta palaillut Simon Dahlia ja vauhdikas Barba´s Star. Mikon mukaan "Pikku-Jenkki" on ollut hiiteissä varsin pirteä, joten kärkisijoja lähdetään hakemaan. Rattaille istahtaa treenari itse, eli kuten veikkauslehdet vihjeissään kommentoivat : " ohjastaja heikkenee todella huomattavasti..."

Kävin tänään piipahtamassa Kauhasen Janin luona kuulostelemassa Santeri Dahlian kuulumisia ennen Eskilstunan komeaa kylmäverilähtöä - Valtra-ajoa (erittäin hyvä traktorifirma...). Santeri on hyvässä vireessä ja J.P. Kauhanen on luottavainen ajokkinsa suhteen. Tiistaina ajettu viimeistely Kuopion raviradalla oli sujunut hyvin ja vauhtia oli Santerin juoksussa ollut lupauksia herättävästi! Pelimarkat likoon Santerin puolesta ja peukut pystyyn! Toivotaan hyvää matkaa koko suomalaistriolle Ruotsiin. Uskotaan, että Järvsöfax saisi kunnon vastuksen Härmän valjakoilta.

Sarjassa - kotisivujen päivittämisen juhlaa - on tänään vuorossa digikameran häviäminen. On aivan mieletön tunne kun kamera häviää ja sitä ei löydy sitten mistään. Sivuille saa aivan eri eloa kun tänne pystyisi laittamaan muutamia kuvia, mutta minkäs teet! Suuretsinnät on tosin aloitettu ja mm. naapurimme Mikko Kauhasen uudenkarhea Volvo on tutkittu läpikotaisin, tosin sieltä ei löytynyt kuin vanhoja miestenlehtiä ja kokolaput...

02.09  Päivityksiin taukoa
Jonkin verran voi katkoa tällä viikolla tiedottaminen hevosten suhteen, sillä työt häiritsevät edelleenkin raviharrastusta. Loppuviikolla on tallistamme kisoissa Oulussa E.V.Cedar ja sunnuntaina Lappeenrannassa Villimiehen tammakilvan karsinnassa hyvävireinen Noblesse Kemp sekä uutta tulemista tekevä ranskalaisori Kool Man Jet.
Tallillemme tuli uutta henkilökuntaa Forssaan siirtyneiden Irinan ja Pasin tilalle. Maanantaina työnsä aloittivat Maarit Föhr Säyneisistä ja Jenni Pösö Lahdesta. Tyttöjen esittelyt saadaan ensiviikolla näille sivuille, kunhan reissusta palaan.

31.08  Cold Hard Wind Derbyn sankari 2003
Veijo Heiskasen luotsaama Cold Hard Wind jyräsi kuolemanpaikalta Suuren Suomalaisen Derbyn voittoon. Yleisön suursuosikkipari Viking Quizas ja Juha Utala antoivat hyvän vastuksen, mutta eivät voineet mitään Heiskasen voimapesälle. Tänään sunnuntaina puhelimitse tavoitettu Juha Utala oli erittäin tyytyväinen kakkoseen, voittajan paremmuudesta ei jäänyt epäselvyyttä kenellekään
Kisan yksi suosikeista Pearly Hill oli tälläkin kertaa epäonnensoturi ottaen harmittavan lähtölaukan, mielestäni se olisi voinut haastaa kärkikaksikon hyvällä juoksulla. Lähdön taso oli varsin heikko kärjen takana, vaikkakin Hartikaisen V.G.Mandy Action tekikin säväyksen hienolla loppukirillään nousten kolmanneksi. Näyttäisi siltä, että Markku Niemisen tallissa on flunssaa liikkellä sillä niin Mystic Soulkin kuin Jose Kemppikin olivat varsin vaisuja.
Seuraavaksi suunnataan katseet kohti ensiviikon lopun Oulu Express finaaleja!

31.08  Kommenttipuheenvuoro
SM-lähtö meni tänä vuonna kokonaan oheislähdön tasolle, mitä tulee median ennakkokirjoitteluun. Ihmetyttää varsinkin Hevosurheilun lähdölle osoittama olematon ennakkokirjoittelu analysointineen ja hevosten taustojen esilletuomisineen. Hippoksen markkinoinnin ja Hevosurheilulehden tulisi istua samaan pöytään ja ottaa esille kapoisen raviurheilumme vahvuudet ja heikkoudet. Samalla tulisi nostaa lehden kautta tiettyjen kilpailuiden ennakkobuffaamista - etsiä mielenkiintoisia taustatarinoita niin hevosista kuin ihmisistä hevosten taustalla. Suurkilpailuit tulee profiloida ja niiden eteen tulee tehdä töitä koko kentän laajuudella ja ammattitaidolla.
Yksi havainto vielä Hevosurheilulehdestä yleisellä tasolla. V75- ja V5-vihjeiden osalta lehti junnaa viikosta toiseen toistaen kaavamaisia vihjeitä ja kommentteja hevosten kunnosta. Eniten ihmetyttää, että suurin osa toimittajista kysyy kommentit hevosista niiden lainaohjastajilta (Teivainen, Moilanen, jne..) eikä hevosten valmentajilta, jotka sentään työskentelevät hevosten kanssa päivittäin. Kuinka kuskilla voisi olla mahdollisuutta edes kunnon kommentteihin,jos on ajanut hevosta viimeksi kolme viikkoa sitten? Toimittajien tulisi panostaa laajaan kontaktiverkostoon valmentajatasolla ja sen ylläpitämiseen, jotta taustatietoa saataisiin todella ajankohtaisesti.

31.08  Aatulle ja Antille komeasti SM-hopeaa!
Inspiration Ride ja Tuomas Korvenoja hoitivat ennakkosuosikin paineet mallikkaasti ja ottivat eleettömän voiton tämän vuoden Suomen Mestaruudessa. Tallimme E.V.Sheena´s Star teki kuitenkin lähdöstä mielenkiintoisen antamalla miehen vastuksen viimeisen kierroksen prässillään. Lähtökiihdytyksessä E.V.Cedar ei voinut mitään Hot Lookingille, joka haki etukäteen arvokkaan keulapaikan, jonka luovutti sitten suosikille Inspiration Ridelle. Cedarin jäätyä kuolemalle oriin ohjaksissa Ilkka Korpi teki oikean ratkaisun ja jäi odottamaan tallikaveria Sheena´s Staria eteensä. Sheena´s Star ja Antti Teivainen porhalsivatkin 1300m ennen maalia kuolemanpaikalle ja samantien hiillostamaan suosikkia. Viimeisen kierroksen aika oli alle 1.13,0 ja siinä vauhdissa alkoivat erottumaan jyvät akanoista, sillä loppusuoralle tultaessa olivat "Aatu" ja Inspiration Riden karanneet muilta kokonaan, pronssille nousi hyvän lopetuksen ansiosta Speedy Play.

Silver medalist, Vermo 2003


Kuvassa Aatu ja Antti Suur Hollolan lämmityksessä tänä kesänä, kiitokset kuvasta Terhi Piispalle!


30.08  Derby 2003
Suuren Suomalaisen Derbyn huipennus nähdään lauantaina. Omat suosikkini ovat Viking Cristalin (meidän iki-ihanan Viking Idefixin emän) varsa Viking Quizas, myrkynnopea Pearly Hill ohjaksissaan jääkiekkokentillä laahustavan hidas Kimmo Kemppi (vanha pakkiparini), Lahtelaisten suuri toivo Mystic Soul (ikäluokan valtias) sekä maanmainion Voittolinjan Diabolo, ohjaksissaan Sami Kauhanen. Toivotaan todellista vauhtijuoksua, jotta jyvät erottuisivat akanoista - tuohon tehtävään uskoisin Viking Quizasin lähtevän yhdessä suosikkiohjastajani Juha Utalan kanssa. Onnea kaikille matkaan - paras voittakoon!!

30.08  Suomen Mestaruus 2003
Lauantain toinen suuri kilpailu on lämminveristen Suomen Mestaruus, josta kisailee 11 valjakkoa. Suurin ennakkosuosikki on Lahden kuninkuusraveissa kultadivisioonassa ylivoimaisen voiton ottanut Inspiration Ride ja Tuomas Korvenoja, joita on myös rata-arvonta suosinut hyvällä lähtöpaikalla kolme. Kovimmat haastajat ovat Kainuun Heikki Parviaisen kasvattama Speedy Play sekä Mikkelissä St Michelissä luokkansa esittänyt Stefano Pueblo.
Tallistamme heitämme kisaan mukaan kaksi Suur Hollola-ajon finalistia; E.V.Sheena´s Star sekä E.V.Cedar. Molemmilla on hyvällä juoksulla mahdollisuus taistella sijoista 2-5. Pientä spekulointia olemme viritelleet viikon ajan juoksun kulkujen suhteen. Cedarilla tulisi hyödyntää oriin hyvää lähtönopeutta, mutta kun sisempää lähtevät Mombasa ja Hot Looking, niin keulaan meneminen kasiradalta on lähes mahdotonta. Toisaalta sitä voisi yrittää, sillä tuolloin matkavauhti tulee todella kovaksi alun suhteen, joka taasen suosisi vahvaa menijää, Sheena´s Staria, jonka tulisi kiripuolikkaan aikana olla korkeintaan kolmannessa parissa ulkona. Toisaalta tälläisissä ennakkoon suunnitelluissa juoksuissa yleensä käy niin, että mikään ei mene suunnitelmien mukaan ja sijoitukset ovat sitten sen mukaisesti häntäpäässä, joten eiköhän anneta kuskien pähkäillä omat juoksunsa molemmille hevosille...

Cedarin lähtönopeudelle on käyttöä lauantaina!


Mikko Lilleberg kommentoi molempien oriiden suhteen viimeistelyn menneen nappiin. Cedarin viimeistelystartti Jyväskylässä oli hyvä - ori joutui kovaan kiihdytyksee, joka oli lopusta pois, mutta hyväkuntoiselle hevoselle uskotaan sen toimineen mainiona tyhjennysharjoituksena SM-kisaa varten. E.V.Sheena´s Star oli pari viikkoa sitten Joensuussa viides hieman nihkeän juoksun jälkeen, mutta Mikon mukaan ori parantaa reilusti lauantain starttiin.
Mikko itse on valmistautunut SM-finaaliin letkeästi pesäpalloillen ja ruokavaliota keventäen. Tällä viikolla otettiin pastapohjaiset ruokavaliot esiin ja pudotettiin mallasjuomat pois...vähäksi aikaa.
Ohessa Mikko laittaa valkosipulispagettia omassa Niemisten "Little Italy"-ravintolassaan. Jos haluatte Mikon suussasulavan ja maankuulun Bolognalaisen reseptin, niin laittakaa vain mailia tulemaan tallimme sähköpostiosoitteeseen, niin läväytämme reseptin paluupostissa!!

Ee oo läheskään niin näläkä kun muistaa välillä syyvä!


30.08  Italian Vellut!
Toissa viikolla oli hyvä mahdollisuus käydä morjestamassa tuttuja Italian reissun yhteydessä. Veli Väisänen työskentelee lomakaupunki Lido di Jesolon läheisyydessä Scuderia Sandralla (matkaa uimarannalle vain n.500 m.) - ravurit ovat tuttuja juuri kasvattajan Jesolo-liitteestä. Veli tuli aikoinaan 90-luvun alussa Kuusamosta meille tänne Vieremälle harjoittelemaan ja raviurheilun tielle mies on jäänytkin. Veli suunnisti ennakkoluulottomasti v.1993 Italiaan juuri Veli-Pekka Toivasen tallille Brussaan, Italiaan.
Meillä olikin hyvä syy juhlia Velin 10-vuotistaiteilijajuhlaa Brussan hämärtyneessä illassa. Toivasen Vellun talleilla Brussassa olin itsekin v.93 kesällä kuukauden ajan yhdessä sinne kilpailumatkalle suunnistaneen To The Gaten kanssa, joten varsinaisia muisteloita saimme porukalla pitää.
Toivasen Vellu saavutti 3-vuotiaiden tammojen suurkilpailuvoiton viime torstaina Destroyerilla. Tamman voittoaika oli komea 1.15,0a / 2100 m. Voitosta tamma kuittasi huimat 73 000 €!

Hyvin mänöö mualimalla!


27.08  ...ja kone levis jälleen!
Vieremän Niemisillä ei olla teknohuumassa - tällä kertaa tietokoneeseen iski virus ja kone on telakalla jonkin aikaa huollossa. Koetetaan saada kuitenkin perjantaiksi kone iskuun ja muutamia kuvia näille sivuille aikaiseksi.

Canea ei ilmoitettu sitten Färjestadiin, koska hovikuski Kontio on ajamassa Kanadassa kovaan kuntoon noussutta HP Paqueta. Ori ottaa keulat mitä suurimmalla todennäköisyydellä ja sitten vain toivotaan, että juoksunkulku suosisi ja päästäisiin juhlimaan Kontion,Trondin,Timon, Raian ja Tonin suurkilpailuvoittoa - voittajalle peräti 400 000 dollaria!

Torniossa on sunnuntaina hienot ravit, jossa on monta mielenkiintoista lähtöä koossa. Ravikuningas
Santeri Dahlia on myös Torniossa, joten huippu-urheilua on luvassa pohjoisen radalla!

Siitostammoistamme Quiet Elegance tuli Kallelan Oriasemalta (kiitokset hyvästä hoidosta!) kotiin kantavana Sugarcane Hanoverista, mutta E.V.Carolina jäi tyhjäksi. Ruotsissa tulivat kantaviksi sekä E.V.Elysee (Pine Chip) kuin E.V.Sheena Cedar (Alf Palema). Molemmat ovat vielä Ruotsissa, sillä varsat halutaan kylmämerkitä ja laittaa Ruotsin rekisteriin ennen Suomeen tuomista, ettei tarvitse sitten ennen vuodenvaihdetta ajella edestakaisin.

24.08  Solomon takaisin voittokantaan!
Solomon Blue Chip ravasi hallittuun voittoon lauantaina Pocono Downsissa ajetussa Penssylvania Sire Stakes lähdössä, jossa voittaja palkittiin n. 17 000 dollarin palkinnolla.
Ori otti alun rauhallisesti, siirtyi varhain keulaan, josta Trond sääteli vauhtia maltilla ja lopussa ori lipui alta pois. Pennsylvania Sire Stakesissa on jäljellä vielä yksi karsintalähtö pe. 12.09. Meadowsissa, johon Solomon näillä näkymin vielä osallistuu. Itse finaali ajetaan lokakuun 18 päivä Meadowsissa - koetetaan saada siitä oriille kauden huipennus ennen tauolle siirtymistä.

Solomonin paluu voittajakehiin!




22.08  Cedar ja BSV Killerillä!
Lauantaiselle V75-kierrokselle Jyväskylään päräyttävät tallistamme E.V.Cedar/Ilkka Korpi sekä Blue Suede Victory/Ari Moilanen. Cedarilla on loistopaikka ykkösradalta pitää keulat ja luovuttaa ne sitten ilmeisesti David Raymondille. Toivotaan todellista vauhtijuoksua - jospa Pekka ja Guenoso antaisivat nyt kärryn pyöriä koko matkan David Raymondia hiillostaen. Cedar meni viimeistelyn todella lupaavasti tällä viikolla, joten valmentaja Mikko Lillebergin oli todella tyytyväinen oriiseen. Blue Suede Victory pystyy taistelemaan kärki kolmikon takana heti seuraavista paikoista - orilla on vain pieni ongelma ja se on kengityksen suhteen, joten kannattaa seurata miten ori ottaa pruuvissa vauhtia.
Vermon Derbyraveissa ajettavaan SM-lähtöön tallistamme osallistuvat E.V.Cedar ja E.V.Sheena´s Star. Rata-arvonnassa Cedar sai eturivin uloimman lähtöpaikan (8) ja Aatun kohdalle sattui sille sopiva takarivin sisin paikka (9), josta se pääsee toivottavasti pitämään paikkansa heti kärjen tuntumassa. Molemmista lisää kuulumisia viikonkuluttua.

22.08  Solomon starttiin lauantaina!
Solomon Blue Chip ohjaksissaan Trond Smedshammer starttaa Pocono Downsissa lauantai-iltana ensimmäisen kerran sitten Peter Haughton Memorialin finaalin jälkeen. Ori on treenannut hyvin, joten odotukset ovat korkealla. Lähtöpaikka vain on varsin ikävä kahdeksasrata.

Hot to Trot!


20.08  Pekka ja susi....
Tämä ei ole helppo laji ja kun oikein koettelee, niin kannattaa avata Ravikansan Kanteletar ja etsiä selityksiä sieltä:

"Räväytti Pekka tamman taipaleelle,
Härski keulaan suikahti.
Näytti paikka hyvältä katsojalle,
Pekka vain keulaa ahnehti.
Heitti haasteen Härskille,
keuloja vaan saanut ei.
Manalan paikalla Pekka ajeli,
vauhtia hiljaiseksi sääteli.

Heitti Markku pelin reissuun,
reilu kiekka ennen maalia.
Siihen Pekka ajoi vastaan,
nyt ei periksi anneta!
Takasuoralle sammui tamma uljas,
Markku finaaliin kampesi,
voitto Moilaselle lipesi,
mainiolle Karjalan Laulumaan kuskille,
joka koko joukon pesi!"

Siinä kaikki tämän päivän Derbyn ylimääräisestä karsinnasta meidän tallin osalta.



19.08  Noppa Derbyn kivikovassa keräilylähdössä!
Keskiviikon Vermon V5-illassa on erityistä sähköä ilmassa, sillä 4-vuotisikäluokan suurkilpailuun Suureen kotimaiseen Derbyyn on vielä kaksi paikkaa tarjolla. Paikkoja ei kukaan tule saamaan helpolla, siitä pitää huolen lähdön todella korkea taso. Rannalle suorasta finaalipaikasta jäivät mm. ikäluokan valtias Mystic Soul sekä tasaisen kovat oriit Nicodemus Kemp ja Frank, unohtamatta Petri Salmelan valmennukseen siirtynyttä Nonchalant Hossia, jota ohjastaa Jorma Kontion sijasta Tapio Perttunen. Tallimme Noblesse Kemp teki hyvän juoksun karsinnassa, muttei saanut otetta Diabalosta, joka on noussut hyvään vireeseen oikeaan aikaan. Noblessen osakkeita lähdössä heikentää merkittävästi sisäradalta poisjätetty Golden Savoy, jonka johdosta hyvä kakkosrata vaihtui arkaan ykkösrataan. Tamman jatkopaikka näyttää näinollen varsin epätodennäköiseltä, vaikkakin tamma on edelleen hyvässä vireessä valmentaja Mikko Lillebergin mukaan. Lille meni jo tänään tiistaina Vermoon Noblesse Kempin kanssa valmistautumaan kovaan koitokseen.

19.08  Tietokone palasi verkkovirtaan!
Suurten ongelmien jälkeen on tietokone vihdoinkin solminut yhteistyösopimuksen käyntiin. Hieman ehdin jo huolestua, josko tämä päivittäminen muuttuu hyvinkin hankalaksi.
Luvassa on kuvareportaasia USA:n elokuiselta reissulta, sekä potretti Italiassa vaikuttavista raviammatilaisista Veli-Pekka Toivasesta ja Veli Väisäsestä, joiden luona tuli pikaisesti käytyä viime viikonvaihteessa. Pojat ovat vahvasti mukana raviurheilussa, mutta vahva huhu kertoo heidän yhteistyöprojektistaan Brussan liikekeskuksessa. Siitä lisää loppuviikolla.

19.08  Cane voittoon Rommessa!
Cane palasi voittokantaan parin kovemman lähdön jälkeen Rommessa maanantai-iltana Jorma Kontion ohjastamana hyvällä km-ajalla 1.12,7 a/1640 m. Ori hapuili hieman pruuvilähdössä, joten Jomppa otti lähdön hieman varovaisesti ja jättäytyi toiseen pariin ulos, josta valjakko haki pitävän piikkipaikan 500 m:n ajon jälkeen. Voittomarginaali oli seuraaviin varsin selvä maaliin tultaessa. Oriille haettiin nyt helpohkoa starttia alle ennen mahdollista Färjestadin kultadivisioona starttia. Pientä miettimistä kuskin suhteen tuohon starttiin tulee, sillä Jorma Kontio on mahdollisesti ajamassa HP Paqueta Breeder´s Crownissa Kanadassa. Karsintalähtö tuohon 400 000 dollarin finaaliin ajetaan jo ensiviikonvaihteessa, jolloin HP Paque kohtaa mm. Cameron Hallin ja Rotationin.

12.08  Cane Rommessa maanantaina!
Jubileumspokalenista hyvin palautunut Cane kilpailee seuraavaksi ensimaanantaina maililla Rommessa. Tavoitteena olisi saada ajettua välillä vähän kevyempi lähtö ennen Färjestadin kultadivisioonaa. Tallimme hevosista 3-vuotias E.V.Armand sai ilmeisesti ampiaisenpistosta rintaansa infektion, jonka johdosta se sai peninsiliinikuurin.
Ravilegenda Sören Nordin vieraili tänään Jorma Kontion kanssa Timon talleilla Sandemarissa - Sören oli katsastanut hevosia lävitse ja vihjeitä tuli myös Perfect Sundin suhteen, joka menee varsin hyvin hiitillä tällä hetkellä.

12.08  Päivityksiin taukoa
Sivuille tulee muutaman päivän ajaksi taukoa, sillä ylläpitäjä siirtyy juhlistamaan merkkipäiväänsä eteläisen merirajan taakse Tallinnaan, jossa on tarkoitus seurata paikallista raviurheilua maanantaihin saakka.

12.08  Noblesse kohti Derbykarsintaa!
Kovavireinen valmentaja Mikko Lilleberg vie tallistamme Noblesse Kempin keskiviikoksi Vermon Derby karsintoihin. Tamma on samanlaisessa vireessä kuin edellisessäkin startissaan Vieremällä, toteaa Mikko. Perjantain ja maanantain viimeistelyssä tamma on antanut hyvän kuvan itsestään ja luottamus jatkopaikan suhteen on korkealla, tosin juoksunkulun on sujuttava aivan nappiin, jotta paikka ikäluokan finaalissa olisi selviö.


12.08  Kuninkaalliset Apassi ja V.H.Suvitar!
Kuninkuusravit huipentuivat sunnuntain päätösmatkoille, joissa valta vaihtui uusien kuninkaallisten astuessa parrasvaloihin. V.H.Suvittarelle ja Ari Moilaselle tämä oli välivuoden jälkeen jo tuttua touhua, mutta Apassi ja Markku Nurmi olivat ensikertalaisina kruunajaisissaan.
Viikonloppuna saatiin nauttia komeasta ilmasta ja hyvin sujuneista järjestelyistä. Jokimaalle mahtui hyvin, eikä jonottamista paljoakaan havainnut sunnuntaina paikkoja kierrellessäni. Jotakin tuolta jäi kuitenkin puuttumaan - se oli ehkä sellainen käsinkosketeltava hurmoshenkisyys, joka syntyy suurien tunteiden ollessa pinnalla. Nyt kuninkuuslähdöt olivat tasaisia, mutta supertähtien puuttuessa jännitys jäi puuttumaan. Järjestelyissään Jokimaa onnistui kiitettävästi tilojen väljyyden, palvelujen tarjoamisten ja kisojen letkeän läpiviennin suhteen, mutta kaipaisiko suomalainen ravijännäri kuitenkin kuninkuusravireissulleen maakuntaratojen jäljittelemätöntä tunnelmaa hiekkakenttineen ja hieman hämyisine ja sopivan ahtaine oluttelttoineen sekä maaseudulla majoittumisen eksotiikkaa...?

12.08  Cane kylmässä kyydissä!!
Lauantaina Solvallassa ravatun Jubileumspokalenin vei ylivoimaiseen tapaan nimiinsä Åke Svanstedtin ohjastama Gidde Palema huikealla voittoajalla 1.11,4 / 2140 m. E.V.Cane sai hyvän paikan toisesta parista ulkoa ja Scarlet Knightin hakiessa kuolemanpaikan kolmannesta parista ulkoa. Hyvä paikka tosin vaihtui huonoksi, sillä kuolemanpaikalle jäänyt Scarlet kuin toisessa parissa ravannut Revenuekin antoivat periksi loppusuoralla. Canen sijoitus oli hienosti viides ja km-aika uusi ennätys 1.12,4/2140 m. Jorma Kontion mukaan aikaa olisi voinut parantaa usealla kymmenyksellä, mutta kun sillä ei olisi ollut vaikutusta lopulliseen sijoitukseen, niin Jomppa lasketteli maaliin porukan jatkona. Canen osalta seuraavaa starttia ei olla mietitty.

12.08  E.V.Cedar hyvä kolmonen!
Lämminveristen Kultadivisioonan finaali Lahden Kuninkuusraveissa oli Inspiration Riden ja Tuomas Korvenojan näytöstä. Ori haki ensimmäisellä takasuoralla keulapaikan Guenosolta ja kisa oli ohitse sillä kertaa. Inspirationin jälkeen komeat juoksut tekivät myös Rocky Kim ja E.V.Cedar. Antti Teivainen sai luovittua Cedarin hyviin asemiin hankalalta takarivin lähtöpaikalta ja ori tulikin loppua hyvin kärkikaksikon takana. Cedar suunnistaa seuraavaksi ilmeisesti Jyväskylän V75-kierrokselle ja siitä viikon kuluttua ravattavaan SM-lähtöön.

08.08  Cane Jubileumspokalenissa!
Hiitiltä tavoitettu Timo Nurmos kertoi E.V.Canen menneen hyvin viimeistelyssä torstaina. Ainoana huolena Timo mainitsi, että kuinka mahtaa jo kuudellekymmenelle ikävuodelle siirtyneen kuskin hermon pitävän kovassa kansainvälisessä seurassa...
Harmittavaa on, että kilpailukalenterit niin Lahden kuin Solvallankin osalta sattuvat päällekkäin. Lauantaiset Solvallan V75-ravit olisivat oiva vierailukohde monelle suomalaisravijännärille - tapahtumaa tulisikin ruotsalaisten osalta kehittää todelliseksi Pikku-Elitloppetiksi tulevina vuosina.

08.08  Cedar valmiina Lahteen!
Mikkelin V75-hopeadivisioonalähdön voittanut E.V.Cedar starttaa yönmustalta lähtöradalta 11. huomiseen kultadivisioonafinaaliin. Vastus on tälläkin kertaa aivan Suur-Hollola finaalin tasoa, joten samanlaista tuuria Cedar tarvitsee, kuin mitä sillä oli Suur-Hollolan aikoihinkin, jolloin samalta lähtöradalta Rosimo sai sen taidokkaasti sompailtua sisäratoja pitkin loppusuoran kirikamppailuun, jossa ori otti ansiokkaan neljännen sijan.
Valmentaja Mikko Lilleberg kertoi Cedarin viimeistelyn menneen hyvin ja painetta tuntui oriissa olevan sopivan verran. Terveystilanne on myös oriin osalta hyvä - tähtäin Cedarilla on SM-lähdössä Vermon Derby-päivänä.

08.08  Noblesse Derby karsintoihin
Syksyn suurkilpailuruljanssi pyörähtää käyntiin Derbykarsinnoista. Vermon V5-kierros saa runsaasti lisäväriä 4-vuotisikäluokan tähtien pyrähtäessä 2600 m:n lähdöissä.
Tallimme Noblesse Kemp juoksee alkukäteen katsottuna varsin tasokkaassa lähdössä, jossa vauhtia tulevat pitämään heti alusta lähtien mm. Hard Boiled, Cold Hard Win, Doni sekä viimeksi hienosti esiintynyt Diabolo. Tiukkaa tulee tekemään suoraan finaaliin pääseminen, mutta toivotaan, että juoksunkulku onnistuu, eikä olla viimeisellä 500 m:llä liian kaukana kärjestä, tuolloin tamman hyvän loppukirin varaan voi laskea paljon. Mielenkiintoista on myös Kriteriumvoittajan Cold Hard Windin panos, ori meni viimeksi Solvallassa hyvän ajan 1.14,9/ 2140 m, mutta sai ep-merkinnän.

05.08  Pots lojo !!!
Näin levisi sitten tietokone ukkosten keskellä! Koville ottaa nyt tämä tietotekniikkapuoli, kun ensin hävisi 3 kk:tta tiedostosta päivityksiä ja nyt saattoi hävitä kaikki mahdollinen koko koneesta...tämä ei ole helppo laji!
Päivitykset kyllä onnistuvat, mutta kuvien saaminen näille sivuille nyt voi kestää jonkin aikaa. Vika koetetaan korjata mahdollisimman pian.

03.08  HP Paque ja Jorma Kontio loistavia Nat Ray Trotissa!!
Jarisyttavan juoksun tehnyt HP Paque savaytti tanaan Nat Ray Trotin finaalissa tullen toiseksi. Voittaja Rotation teki hienon juoksun takajoukoissa ja vyoryi lopussa hienoon voittoon km-ajalla 1.09,6.
Jorma Kontiosta tuli kerralla Suomen nopein mies HP Paquen rattailla kakkosajan ollessa 1.09,7 - Kontio ajoi hienosti heti lahdosta alkaen ja ennakkosuunnitelmien mukaan antoi keulan Fools Goalille, jonka selasta ori heitti hienon kirin loppusuoralla!
Lisaa tunnelmia alkuviikosta!

02.08  Vieko Smedshammer Hambletonian?
Norjalaisella Trond Smedshammerilla on tanaan loistava tilaisuus vieda nimiinsa ensimmainen Hambletoinan voitto. Trondin valmentama Power To Charm on kisan suursuosikki, jota hoitaa suomalainen Mirva Liikamaa. Onnea matkaan!
Nat Ray Trotissa juoksee suomalaisvaria, Timo Yli-Panulan HP Paque juoksee kovassa lahdossa lahtoradalta 5., ohjaksissaan Jorma Kontio. Vauhtia kisaan on tulossa, silla radalla juoksee taman hetken paras ravuri maailmassa Kadabra, varia kisaan tuo myos kevaan komeetta Rotation. Timo arvelee voitoajaksi hyvalla kelilla n.1.09,6, joten melekosta haepakkata on luvassa!
Ilma on talla hetkella taalla Meadowlandsissa hieman sateinen, mutta lamminta piisaa n.26 C verran.

Lahden tanailtana kotia kohti, joten kuvia matkalta on luvassa viikon alkuvaiheessa.

02.08  Noppa ja BSV kakkosia lahdoissaan!
Noblesse Kemp teki hyvan juoksun kuolemanpaikalta Viereman perjantaisissa Ponsse IS-junior raveissa Cindy Hipin viedessa voiton keulajuoksulla. Noppa oli kuin uudestisyntynyt tassa volttilahdossa, kun sita verrataan edelliseen volttilahtoon Lahden Suur-Hollola paivana. Suunta on nyt kohti Derby-karsintoja, jotka ajetaan kahden viikon kuluttua.
Blue Suede Victory teki komean kirin Tornion V75-kierroksella tullen toiseksi Tornandon jalkeen. Ori jatkaa matkaa kohti Tervolaa tana iltana, josta edessa on sunnuntaiaamuna matka Kemijarvelle kilpailemaan, rattaille istuu talla kertaa valmentaja Mikko Lilleberg!! Lycka till Mikko till Kemijarvi!

02.08  Tom Ridge loistava Peter Haughtonissa!
Ylivoimainen voittaja nahtiin torstai-iltana juostussa Peter Haughton Memorialin finaalissa, jossa Takterin valmennustallin Tom Ridge esitti mahtavat vauhtivaransa voittaen lahdon hienolla ajalla 1.12,2/1609 m.
Solomon Blue Chip ja Jorma Kontio saivat hyvan lahdon ja hetken jo naytti, etta valjakko paasee ajamaan kisan keulasta, mutta nain ei kuitenkaan kaynyt, silla keulat otti radalta 8. Uncle Vernon. Kisan ratkaisu Solomonin osalta tapahtui takasuoralla, jossa Jomppe yritti hakea keulapaikkaa uudellen, mutta Vernonin ohjastaja Jack Baggit piti paikkansa paattavaisesti - se tiesi Solomonille todellista kuolemanpaikkaa mailin radalla. Jomppe tosin yritti viela pakittaa johtavan selkaan, mutta tie oli jo ummessa. Solomon tuli maaliin seitsemantena 1.13,8 ajalla.
Ori oli lammittelyssa todella hyva ja ravasi aivan suorassa, toisin kuin hevostalli-netista tulleista tiedoista voisi paatella. Ori starttaa seuraavaksi mahdollisesti Meadowsissa 7. elokuuta.



31.07  Solomonin H-hetki lahestyy...
Viimeiset hetket ovat kasilla ennen raviradalle siirtymista, Jomppe ja Paivi kaytiin hakemassa lentokentalta pari tuntia sitten. Kevyt valipala ja hieman taukoa, jonka jalkeen lahdetaan raviradalle. Onnea Jompalle ja Solomonille matkaan kohti Haughtonin finaalia.
Eilen kaytiin katsomassa raveja ja kuinka ollakaan radalla viilletti sinivalkoisissa vareissa Tarja Vartiainen, joka kilpaili amatoorilahdossa, mutta peli ei vetanyt aivan toivotulla tavalla, vaikkakin ajo meni aivan nappiin!
Huomenna lisaa paivityksia Solomonin juoksusta ja ennenkaikkea Viereman raveista!

30.07  Solomon valmiina Haughtoniin!
Hyvavireisen Solomon Blue Chipin kanssa lahdemme luottavaisena sen uransa suurimpaan lahtoon, huomenna torstai-iltana. Oriin kompastuskivi tulee olemaan sen lahteminen ravilla liikenteeseen ensimmaisten satojen metrien aikana. Valmentaja Trond Smedshammerin valmennuskeskuksessa oriilla on ajettu muutama kiekka hiljaista vauhtia auton takana, jotta ori saisi hyvan fiilingin paalle torstai-illaksi. Jorma ja Paivi Kontio saapuvat Newarkin lentokentalle huomenna iltapaivasta ja kiiretta pitaa heti kattelyssa, silla Jompalle on hankittava paikallinen New Jerseyn ajolisenssi...

Eilisessa Hambletonian ratajarjestys arvonnassa Smedshammerin Power To Charm sai hyvan lahtoradan 4, lauantaiseen finaaliin. Trond oli todella mielissaan onnistuneesta arvonnasta. Oriin huoltaja on muuten suomalainen Mirva, joten sinivalkoista varia on myos lauantain finaalissa paikalla!!

(P.S. tekstista puuttuu hieman merkkeja - se johtuu pelkastaan Timo Yli-Panulan tietokoneen nappaimmistosta, joilla naita uutisia paivitan)

30.07  Noblesse Kemp Vieremalla!
Noblesse Kemp starttaa tasokkaassa Ponsse IS-junior lahdossa perjantaina. Valmentaja Mikko Lillebergin mukaan tamma oli rauhallinen radalla kaytaessa viime lauantaina. Viikolla ei ole ajettu viimeistelyss kovaa, joten voi olla, etta se on lopusta pois. Toisaalta tarkeaa on myos, etta tamma pysyy hyvassa vireessa, kuumumatta liikaa.

Tornion V75-raveissa starttaava Blue Suede Victory ollut pirtea. Viikolla ori meni reippaassa hiitissa hyvin, nyt vain toivotaan sopivaa juoksunkulkua vaikealta lahtopaikalta.

28.07  "We got Magic, but need a Miracle!"
Sivujen päivityksiin tulee pieni tauko, sillä matkaan huomenna seuraamaan Solomon Blue Chipin ja Jorma Kontion edesottamuksia Peter Haughton Memorialin finaalissa. Koetan kuitenkin laittaa matkaraportteja tienpäältä, jos vain saan nettiyhteyksiä käsiini. Kuvia reissusta koetan räpsiä myös onnettomalla digikamerallani.
Solomonin valmentaja Trond Smedshammer on viikonvaihteen kuuma nimi. Miehen tallista tulee pääkilpailun, The Hambletonian suursuosikki Power To Charm. Torstaiyönä Suomen aikaa juostavan Peter Haughton Memorialin osalta Jorma Kontion vaativin tehtävä on saada ongelmallinen Solomon Blue Chip ravilla matkaan, jos Jomppe siinä onnistuu on oriilla mahdollisuudet sijoille 2-4. Voittoon tulee näillä näkymin liukumaan Takterin Tom Ridge, mutta muuten kenttä on avoin seuraaville sijoille. Tähän lähtöön kehittelimme sloganin kuvaamaan tilannetta : "We got Magic, but need a Miracle!"

Jorma Magic Kontio, Suomi,Finland!



28.07  Nurmoksen tallin kuulumisia!
Sandemarista tavoitettu Timo Nurmos kommentoi tallimme hevosten osalta seuraavasti.
E.V.Cane on hyvässä vireessä - tänään ajettu hiitti, jossa kaikki kunnossa - V75-finaalikierroksen kansainvälinen Jubileumspokalen on seuraava startti, jossa oriin luokkaa absoluuttisella huipulla mitataan.
Perfect Sund on ollut hiittivalmennuksessa 3 viikon ajan, ensimmäistä starttia katsotaan syyskuun puolelle. Toiveet oriin suhteen ovat korkealla, kevään loukkaantuminen ei ole enää haitannut valmennusta.
E.V.Armand treenaa hyvin ja tulee starttiin aivan lähiaikoina. Ori teki hienon voittojuoksun kesäkuun puolivälissä, eikä sen kanssa ole pidetty kiirettä, koska se on vielä varsin myöhäinen varsa ja on kasvanut vielä kesän aikana.
E.V.Starcard on pikkunätti ravuri, joka menee 1.19,0 aikoja, mutta ei ole esittänyt mitään erikoista. Tamman kohdalta voi olla ajankohtaista tuoda se syksyllä Vieremälle ja aloittaa kilpailuttaminen paikallisista nollasarjoista.

26.07  Kontio Meadowlandsiin - nousee myös HP Paquen rattaille!
Pienten järjestelyjen jälkeen Jomppa oli valmis lähtemään Meadowlandsiin ajamaan Solomon Blue Chipillä Peter Haughton Memorialin finaaliin. Timo Yli-Panulalla oli myös tarjota töitä Nat Ray Trotiin osallistuvan HP Paquen rattaille, joten ajettavaa tuli Jompelle myös Hambo-päivälle.
Solomon oli lähdön jälkeen hyvässä vireessä, eikä takapakkia ole tullut, totesi Timo Yli-Panula paikan päältä eilen perjantaina.

24.07  Kontio Meadowlandsiin???
Solomon Blue Chipin ohella Trond Smedshammer sai finaaliin myös American Miken, jolla hän myös ajaa finaalin. Kuskivalintaa pähkäillessään Trond ja Timo ehdottivat Solomonin rattaille ykkösvaihtoehdoksi Jorma Kontiota, jonka vastausta odottelemme täällä Vieremällä mielenkiinnolla. Valjakon "suomalaisuutta" saataisiin ainakin nostettua heti puolella, lisäksi Solomonille näytti tuottavan hieman ongelmia tuo lähtöauton taakse meneminen ravilla ainakin ykkösradan osalta - Kontion taidot tuntien ei tarvitse jännittää laittaa häntä varsalla ajamaan! Sitäpaitsi onhan se jo lievän 50-kymppisen jo aika käydä kurauttamassa Meadowlandsissa kilpaa...

Finaalin ehdoton suosikki on Takterin tallin Tom Ridge, joka paineli toisen karsinnan voittoon huimaa kyytiä keulassa pullaten, voitoaika huima 1.12,3, Solomonin voittoajan jäädessä 1.14,7/1609 m.

Seiern är vår!



24.07  Solomon Peter Haughtonin karsintavoittoon!
Tallimme osalta kirjoitettiin tänään ravihistoriaa. Solomon Blue Chip voitti maailman suurimman ravureiden 2-vuotiskilpailun Peter Haughton Memorialin karsinnan Meadowlandsin raviradalla Yhdysvalloissa. Helpolla voitto ei tullut, siitä piti ori itse huolta, sillä lähtöauton kiihdyttäessä ori otti lähtölaukan ja jäi muusta porukasta reilut 7 hevosen mittaa. Vauhdin ollessa varsin leppoisaa Solomon Blue Chip ja Trond Smedshammer saivat letkan pian kiinni ja viimeisessä kaarteessa ori heitti itsensä johtavan rinnalle ja loppusuoran kamppailussa komeaan voittoon! Voittoaika ei ollut vakuuttava, mutta tapa, jolla Solomon voiton otti sai kylmät väreet selkäpiihin - jospa vain ravi maistuisi myös viikon päästä torstaina finaalin koettaessa.

Mieleenpalaa takauma vuodelta 1997, jolloin olimme katsomassa Bowlin For Dollarsin edesottamuksia Hambletoniassa,Meadowlandsissa, tuolloin ori otti karsintavoiton, mutta finaalissa oli tyytyminen neljänteen sijaan. Tuota sijoitusta lähtee Solomon nyt parantamaan, voitto on tiukassa, siitä pitävät ikäluokan muut huiput huolta, mutta mitaleille pyritään (taka-ajatuksena saada telttajuhlat pystyyn Niemisille!! )
Kiitokset jo tässä vaiheessa Timo Yli-Panulalle ja Trondille - v.1997 vielä harjoiteltiin, nyt on aika hoitaa pokaaliit Niemisten kylälle! In Trond we Trust!

24.07  Kuukausikilpailu ratkesi!
Kysymyksenämme oli tällä kertaa: Mikä ravuri sijoittui toiseksi v.1992 St Michel raveissa?
Oikeita vastauksia saapui kiitettävästi, muutamilla vastaajilla osui varsin lähelle, mutta tärkeintähän onkin osallistuminen. Tällä kertaa onnetar valitsi kaikkien vastanneiden keskuudesta voittajaksi Jyrki Hälisen, Espoosta! Onnittelut Jyrkille, joka muisti oikein kakkoseksi sijoittuneen Bravo Sundin / Jorma Kontion. Jyrkille lähtee kahden päivän lippu Kuninkuusraveihin Lahden Jokimaalle!
Ohessa kuva To The Gatesta ohjaksissaan Mikko Lilleberg - valjakko veti erittäin ryhdikkäästi St Michel-lähdön esittelyn sunnuntaina!

To The Gate ja Lille Mikkelin helteessä!


24.07  Kuvaralli - kesä 2003!
Tiedostojen harmittavan häviämisen johdosta laitan tilalle eräänlaisen kuvakavalkadin menneen kesän tapahtumista. Tekstiä ja kuvia lisäilen sitten syksyn pimeiden päivien aikana.

Aloitetaan St Michelistä ja lauantain V75-hopeadivisioonasta - E.V.Cedar ja Kari Rosimo.

Rosimo ja Ripa!


Sunnuntaina baanalla löivät tahtia avoimen tason lämpöiset, Guenoson SE-juoksu mykisti kaikki, E.V.Cane ja Esa Holopainen eivät saaneet vauhtia tarpeeksi rattaisiin, jotta kärkikolmikko olisi haastettu. Inspiration Ride menetti ansiokkaan ykkösen harmittavaan laukkaan - Scarlet Knight ei ollut omalla tasollaan lähimainkaan, dramatiikkaa oli siis tarjolla runsain määrin!

St Michelin huumaa 2003!


Kesävieraita on käynyt Niemisten kylillä tasaiseen tahtiin - Oona poni saa hyvin liikuntaa lasten ratsastaessa sillä pitkin päivää. Sakke ja Heidi piipahtivat lapsineen sekä Leevi-koiran kanssa kesälomamatkalla pohjoiseen. Iida ja Emma saivat ratsastaa Oonalla, kun Rolf keskittyi enemmän pihanmaan kasteluun ja Mikko-sedän kanssa hevosilla ajamiseen!

Oonan Fan Club Heinolasta


Keskikesän juhlahetki on hektinen heinänkorjuu. Savolaiseen, jo katoavaan kansanperinteeseen kuuluu myös silloin tällöin agressiivinen heinähangon pieksäminen vesisateen yllättäessä, näin kävi tänä vuonna - vesisade kasteli hyvin kuivat heinät keskellä viikkoa!
Juhlan aikaa - heinätyöt!


Kesävieraina pyörähtivät myös Road Show - kiertueella olleet Ilpo ja Minna - matka Vieremän raveista jatkui Oulun V75-kierrokselle sekä Tornion Midnight Cupiin.
Ilpo,E.V.Ridequi ja Minna


Kesän ehdoton hittipeli on ollut raavaiden miesten ja hentoisten naisten pesäpallo! Ilahduttavasti on kylän nuorisoa saatu kokoon tämän rakkaan lajin pariin - huomaa keskimmäisessä kuvassa Niemisten lyöjätykki M. Lillebergin tyylinäyte kumuralyönnistä (sekä M. Kauhasen kesäshortsit mallia SA-Int 43). Jokohan joku ravirata Pohjanmaalta uskaltautuisi meidät jo peliin haastamaan - miten on Taittosen Manu, löytyykö Lapualta vastusta!?

Pesis on Pop!


23.07  Solomon Peter Hauhghtonin karsinnassa!
Tänään keskiviikkona kilpailee Solomon Blue Chip / Trond Smedshammer 2-vuotiaiden suurimman ikäluokkalähdön karsinnassa. Rata-arvonnassa ori sai ykkösradan, josta Trond lähtee varovasti liikkeelle. Trond kertoi iltapäivällä, että Meadowlandsissa on satanut päivän ja rata voi olla raskas sateisella radalla, mutta luottamus oria kohtaan on vahva. "Riittää kunhan ori tekisi ehyen juoksun, varsat ovat vielä kokemattomia ja yllätyksiä voi tulla, mutta Solomonin osalta kunto on kohdillaan ja vastus sopiva", toteaa Trond.


23.07  Ongelmia tietokoneen kanssa - emergency !!
Syvältä kouraisee tällä hetkellä näiden sivujen päivittäjän sisuskaluissa. Sivustosta hävisi kolmen kuukauden ajankohtaiset uutiset taivaan tuuliin...prk.le!
Ongelmaan ratkaisua etsitään nyt kissojen ja koirien kanssa, mahtaisiko Sepillä olla jo valmista vastausta ongelmiini? Tähän ei voi todeta kuin arvostamani kainuulaisen hevosmiehen Heikki Parviaisen sanoin: "Kertakaikkiaan, tämä ei ole helppo laji..."

23.07  Lissu Dahlia synnytti orivarsan!
Eilen saatiin juhlia iloista perhetilaisuutta, kun suomenhevostammamme Lissu Dahlia synnytti potran orivarsan, joka sai nimekseen E.V.Ruuti, kuopiolaisen hevosmiehen Pentti "Ruuti" Hakkaraisen mukaan. Varsa voi hyvin, mutta Lissun osalta tilanne on heikko, koska jälkeiset eivät ole vielä tulleet pois. Eläinlääkäri on käynyt paikalla ja tilanne on siltä osin kunnossa, toivotaan vain, ettei mitään vakavaa ilmaannu tälle hienolle tammalle, jonka kantavaksi saamiseksi meni aikaa 2 vuotta, kiitokset vain Keskisen Oriasemalle ja Minna Paasoselle.

E.V.Ruuti ja Lissu Dahlia!



21.04  Seinäjoen V75-kierros Niemisen Markun juhlaa!
Komeat olivat puitteet Seinäjoen V75-kierrokselle. Ilma oli kuin morsian ja kavioura oli saatu todella hyvään kuntoon, sitä osoittivat päivän aikana tehdyt useat komeat tulokset.
Markku Niemisen juhlat aloitti Will Madonna, jonka kiri oli komeaa katseltavaa viimeisen puolikkaan aikana. Kasvattajakruunussa nähtiin ikävä lähtölaukka Frankilta, jonka jälkeen kisa oli pedattu Antti Teivaisen ohjastamalle Mystic Soulille, joka teki mailin ryhmässä komean tuloksen 1.13,6.
Seinäjoki-ajossa Jose Kemp oli todella hyvä - Kontio luotsasi sen eleettömästi keulaan, josta viimeisessä kurvissa aloitettu kiri kantoi sen ylivoimavoittoon. Tallimme osalta riemun kattoon nostatti Teivaisen rattailleen saanut E.V.Sheena´s Star, joka runnoi vahvasti viimeisen kaarteen kolmatta ja neljättä rataa pitkin ollen kakkosena maalissa todella tasaisessa maaliin tulossa. Huo23.07.03

21.04  Zenzero Dei kolmas Napolissa
Pitkästä aikaa saatiin Italian kuulumisia Zenzero Dein osalta. Ori on ollut Tapani Jauholan valmennuksessa ja teki tänään kauden avausstarttinsa ollen kolmas mailin ryhmässä ajalla 1.17,2. Toivotaan oriin pysyvän terveenä, jotta päästäisiin starttaamaan säännöllisesti ja nähtäisiin millaisiin esityksiin poika vielä pystyy!

18.04  Blue Suede Victory ja Sheena´s Star Seinäjoen V75:ssa!
Matalalla profiililla lähdetään huomiseen Seinäjoki-ajoon. Blue Suede Victory sai hyvä lähtöradan ja pystyy tuolta paikalta kamppailemaan sijoituksesta kuuden sakkiin. Sheena´s Starin osa on taas etukäteen katsottuna varsin rankka - heikko lähtijä ( nyt ei auta edes Teivaisen Anttikaan) joutuu jättäytymään muiden matkavauhdin armoille jälkijoukkoihin. Ori on ollut edelleenkin pirteä hiiteillä ja kotioloissa, joten mielenkiinnolla Aatun suoritusta kovassa seurassa.

Tässä alemmassa uutisessa ei nyt millään aukea kuvat, joten pahoittelen virhettä. Koetan korjata asian mahdollisimman pikaisesti, mutta nyt on kiire Iisalmeen ja kuuluisaan Illi-Rokkiin...

18.04  Railakasta Pääsiäistä!
Raviurheilun parasta puolta saatiin nauttia tänä päivänä - aurinkoinen keli ja kiireetön meininki tekevät hyvää niin hevoselle kuin treenarille. Itsekin kävi taas pitkästä aikaa rattailla ja tunne oli mahtava! Täytynee lähteä uusimaan jo vanhaksi käynyt ajokortti...
Lämpimät Pääsiäisterveiset koko tallin poppoolta !

Porukalla ajettiin päivän hiitit!


Mukavasti lämmittää kevätaurinko Niemisten raitilla!



18.04  Perfect Sund ei starttaa Finlandia-ajossa
Päivän ikävä uutinen on Perfect Sundin osalta se, että oriin päivän kunto ei edellytä osallistumista Finlandia-ajoon. Tuo pieni haveri jalassa aiheutti tärkeän startin väliinjäämisen ja samalla esti viimeistelyn vaativaa mailin lähtöä varten. Oriin seuraavaa starttia katsotaan toukokuun alkupuolelle ja ilmeisesti täydelle matkalle.

Kävin lisäämässä videoihin Einarin 60-vuotispäiville tehdystä videokokoelmasta yhden osan, joka toivottavasti avautuu varsin kivuttomasti - omalla koneella on ainakin toiminut...
Siinä on Einarin taustaa ralliajosta, Vieremän kyläkisoista, Kuopion talviravien kautta Mikkelin huimaan Suomenennätysjuoksuun Barbon rattailla 1.7.1980. Lisää laitetaan kunhan ehitään ja koneet vaan saadaan toimimaan.

14.04  Mualiman Mikko kyläilemässä
Niin vain löysi tiensä tänne Niemisten kylälle myös Mannisen Mikko, tuo ravielämän maailmankansalainen. Mikko vaikuttaa nykyään Vesannolla, josta hän poikkesi yhdessä poikansa Jannen kanssa kyläilemään ja vaihtamaan kuulumisia. Lillebergin Mikko tuli Mannisille tutuksi Belgian ajoilta ja yhteyttä he ovat sitten pitäneet varsin tiiviisti puolin ja toisin.

Täytyy myöntää, ettei sateisen harmaa iltapäivä olisi voinut juuri aurinkoisemmaksi kääntyä Mannisen tarinoita kuunnellessa kahvikupin ääressä. Kyllä tämän ravielämän kaikki puolet kokeneen veteraanin tarinat tulisi saada kirjan kansien väliin ja kansallismuseon kansallisperinteen arkistoihin!!


Mikko konsultoi ankarasti koulun penkillä olevia Mikkoa ja Tuomasta!





13.04  Finlandia-ajo lähestyy - kuukausikilpailu ratkeaa pian!
Kahden viikon kuluttua on jo ratkennut vuoden 2003 Finlandia-ajon voittajan nimi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Vermo tulee saamaan kokoon varsin tasokkaan lähdön. Ranskan uusin tähti Kiwi voitti hienolla tuloksella viikonlopun starttinsa ja on varma tulija Finlandiaan. Ruotsin Victory Tilly vuorostaan hävisi yllättäen lähtönsä viikonloppuna. Toivottavasti Stig H. valitsee Finlandia-ajon, eikä suunnista Napolin Lotteria-ajoon, jonne italialaiset ovat kylläkin luvanneet jo lentokuljetuksen Victory Tillylle. Saahan nähdä miten käy, minusta tuntuu, että Stigu tulee ja voittaa Finlandian yllätysvedollaan - Good Leasingilla...

Kuukausikisassamme kysymme mitkä suomalaishevoset osallistuvat Finlandia-ajoon? Nyt on vielä viikko aikaa osallistua - kaikkien vastanneiden kesken arvomme kesäisen tallimme t-paidan. Vastauksia voi laittaa tulemaan sähköpostilla tallimme palautelaatikkoon!

Palautetta voitte laittaa tulemaan myös kotisivujemme uudesta ulkoasusta - emme tehneet suuria muutoksia tällä kertaa. Yhden videon (tosi ankean sellaisen) lisäsimme harjoitusmielessä. Pyrimme lanseeraamaan myös uutta slogania - Trotting is Rock!

Laittakaa ihmeessä kommentteja, jolleivät sivuillamme olevat kuvat vieläkään aukea teidän koneeltanne. Pähkäillään täällä lisää mitä näiden kanssa sitten tehdään. \"Tämä ei ole helppo laji\", totesi suosikkiohjastajani Heikki Parviainen jo aikoinaan raviurheilusta ja samaa sanon minäkin näistä tietokonehommista!

13.04  Cedar voittoon Kuopiossa - BSV kuudes Porin Kultaloimessa
Viikonlopun kilpailut alkoivat tallimme hevosten osalta jo perjantaina Kuopiossa, jossa E.V.Cedar starttasi 3120 m:n volttilähdössä. Mikko Lillebergin taidokkaasti voltista luotsaama ori odotteli hännillä keulan hurjastelua ja korkkasi potin viimeisen 300 m:n raivoisalla kirillä. Cedarin voittoaika oli hyvä 1.18,2 / 3120 m. Seuraavaksi startataan Finlandia päivänä Vermossa mailin matkalla, jolloin ohjaksiin tulee Jorma Kontio.

Blue Suede Victory teki hyvän juoksun Porissa ollen kuudes Kultaloimilähdössä. Orilla oli hieman ongelmia kavioiden kanssa ennen starttia ja pientä arkuutta ilmeni myös kotiintultua. Ari Hartikainen tarjosi sopivan juoksun porukan keskivaiheilla ja aivan kärjen takana ori porskutti maaliin saakka - uskomme, että kavioiden pienellä laitolla ja nyt startin saatuaan alle ori pystyy parantamaan ensilauantaiksi Seinäjoen V75-kultadivisioona lähtöön.

13.04  Päivityksiä sivustoon.
Webdesignerin työpisteestä heilahti uusi toteutus sivustolle, joka helpottaa päivittelyä ja toivon mukaan korjaa aiemmassa kehitysversiossa olleita ongelmia.

10.04  Blue Suede Victory Porin Kultaloimessa
Blue Suede Victory starttaa pitkästä aikaa kotitallista käsin. Mikko Lilleberg kertoo oriin kuulumisia: " Tänään ajettiin omalla radalla hieman tempoa - 3 vetoa, joista nopein meni hieman alle 1.20,0 vauhteja - rauhallisesti on menty eteenpäin oriin ehdoilla - pihatossa se on saanut yönsä viettää ja siitä se näyttää pitävän. Oma rata on pidetty hyvässä kunnossa, kiitos Pasin ja Tomin, jotka ovat lananneet rataa ahkerasti. "Pikku-Jenkki" on pirteä ja terveenoloinen, toivotaan vain, että Hartikainen saa sen luovittua ajoissa parijonoon ja sitten odottamaan loppukiriä Porin pitkällä suoralla."

10.04  Perfect Sund ei starttaa ennen Finlandiaa
Ruotsista tavoitettu Timo Nurmos oli parhaillaan tutkimassa tallin hevosia yhdessä Jukka Houtun kanssa. Timo kommentoi hevosista seuraavaa: "Cane oli todella hyvä viime hiitissä, ajoin Solvallassa 1.17,5 / 2100 m läpi - oriilla ajetaan ensiviikolla vielä yksi kovempi hiitti ja sitten suunnataan jo starttiin. Kauden avausta siirtänyt kaviopaise on nyt kunnossa, eikä häiritse oriin menoa."

"Perfect oli alkuviikosta hieman kolhaissut jalkaansa tarhassa, ei vakavasti, mutta pientä laittoa se tarvitsi, muuten jalat ovat olleet hyvässä kunnossa Ranskan reissun jäljiltä. Ennen Finlandia-ajoa orilla ei ajeta lähtöä. E.V. Armand menee hyvin hiitissä - välillä sillä piti hieman kuumetta - lisäksi ori on myös kasvanut hieman parin kuukauden aikana. Nyt ori on taasen pirteä ja vahvan oloinen. Caloridella on ajettu hiittivalmennusta ja tammalla menee vielä aikaa jonkun verran ennen radoille tuloa."

06.04  Kevään ensimmäinen varsa!
Viime lauantaina syntyi tälle keväälle talliimme ensimmäinen varsa, jonka onnellinen emä on E.V.Sheena Cedar ja isänä SJ´s Photo. Virkeän oloinen tammavarsa kävi eilen hieman purkamassa paineitaan komeassa kevätsäässä.

Viikonloppuna starttasi E.V.Sheena´s Star Mikkelin V75-kierroksella ja ori tekikin todella hienon juoksun - hyökäten viimeisestä parista hienosti kolmanneksi. Oriin kiri oli komeaa katseltavaa loppusuoran osalta, Pakkasen Tuomas teki tarkan ajon ja se palkittiin kolmossijalla tällä kertaa - seuraava tähtäin "Aatulla" on Seinäjoki-ajossa, jos vain pisteet sinne riittävät.

Sheena Cedar ja kevään ensimmäinen varsa


01.04  Kieltenopiskelua työn ohessa
Ruotsissa menestyksellä vaikuttavan ravivalmentajan Timo Nurmoksen kautta saimme tallillemme harjoittelijan kuukauden ajaksi. Tarkoituksena on tiivistää ruotsinkielen taitoja raviurheilun kansainvälistymisen myötä. Madde Gustaf on Tukholman liepeiltä ja tekee hevosten kanssa päivittäin töitä. Niemisillä työnkuva on varsin kattava karsinan puhdistuksesta pinteleiden käärimiseen. Majoitustilojen puutteen takia hän joutuu majoittumaan naapurimme Mikko Kauhasen kotona. Eilen käytiin kuitenkin tallin porukalla nauttimassa maittava illallinen Pertun Grillillä. Hyvin maistui vieraallemme makkaraperunat. Madden kuulumisia enemmän loppuviikosta.

Päivityksiin tulee vajaan viikon tauko, koska työmatka kutsuu rapakon taakse. Railakasta viikkoa - seuratkaa ja kommentoikaa Pakkasen ajosuoritusta E.V.Sheena´s Starin rattailla ensilauantain V75-kierroksella Mikkelissä!!

Mahtasko tuo lähtee uamulypsylle...excuse me but...